(Tämä saattaa kyllä olla aika raastavan pitkä juttu!)
Maaliskuun keskivaiheilla vuonna 1939 Adolf Hitler pisti Euroopan karttaa kovalla kädellä uusiksi. 15. päivänä maaliskuuta hänen joukkonsa marssivat Prahaan ja Tšekkoslovakian tasavaltaa ei ollut enää. Aatun valiojoukkojen edetessä toisaalla välimerenmaihin toisaalla kohti Baltiaa, kaukana suurenveden takana Amerikassa alkoi suunnilleen samalla kelloniskulla (13. 3. 1939) 12 – päiväinen "melske", joka sai alkunsa Wyomingista kulki läpi Kalliovuorten ja päättyi lähellä Shoshone National Forestia Powell'sin kaupungissa lähellä Codyä. Tämän jutun loppua ei kuitenkaan kirjoitutettu vielä tuolloin. Siitä tehtiin ensin monta balladia, useita lehtiartikkeleita, kirjoitettiin kirjoja ja lopulta jopa leffa, jossa Slim Pickensin lisäksi näytteli mm. Albert Salmi.
Ajallisesti Earl Durandin kujanjuoksu ei ajoitu Villiin Länteen, mutta lähes kaikki muut puitteet kylläkin. Wyomingin Tarzania - stooria ei turhaan olla verrattukaan Butch Cassidyyn, Jesse Jamesiin tai vaikkapa John Dillingeriin. Durandista tuli lainsuojaton, joka piti hetken "pilkkanaan" lainvalvojia ja josta kansalaiset jollakin tapaa pitivät vaikkakin Wyomingin Tarzan jättikin pakomatkallaan taakseen kasan ruumiita ja hänen toimintansa oli hetkittäin erittäin raakaa. Walter Earl Durand syntyi vuonna 1913, muutama kuukausi aikaisemmin ennen kuin hänen vanhempansa muuttivat Missourista lähelle Powellia Wyomingiin. Earl oli perheen ainoa poikalapsi, mutta hänellä oli kolme sisarta. Poika oli oppilaana keskinkertainen, mutta pian ensimmäisen vuoden aikana "high scholissa" kiinnostus koulunkäyntiin sammui ja poika alkoi viettää aikaansa yhä enemmän luonnossa lukien kirjoja jotka mm. kertoivat villieläimistä, luonnosta ja Villistä Lännestä (kerrotaan, että hän oli lukenut viidesti raamatun kannesta kanteen). Earl kantoi pientä raamattua aina mukanaan, jonka hänen tätinsä Emily oli hänelle kerran antanut. Earl oli 23 –vuotias kun hän ylitti kammottavan Mojaven autiomaan pukeutuneena ainoastaan housuihin ja kenkiin vain todistaakseen itselleen pystyisikö siihen. Kerran hän taas ratsasti hevosella kodistaan Wyomingiin Meksikoon. Durandista kehittyi pian erinomainen luodikon jousipyssyn käsittelijä. Hän tunsi asuinympäristönsä lähellä olevat aarniometsät läpikotaisesti ja alkoi huvin vuoksi harrastaa salametsästystä. Earlin naapurit pitivät tästä suurikokoisesta komeasta sinisilmäisestä nuorukaisesta, joka lahjoitteli heille hirvenlihaa tuon tuostakin.
Maaliskuu 13. päivänä muutamaa päivää aikaisemmin kun natsien valiojoukot miehittivät Tšekkoslovakian Earl Durand pidätettiin Wyomingissa salametsästyksestä. Hänet tuomittiin kärsimään siitä kuuden kuukauden kakku. 16. päivä maaliskuuta alkuillasta sheriffi Noah Riley saapui Durandin selliin mukanaan vangin iltapala. Ketterästi Wyomingin Tarzan tarttui maitopulloon ja iski sheriffin tajuttomaksi. Durand anasti lainvalvojan revolverin ja kiväärin. Sheriffi panttivankinaan Durand pakeni vankilasta. "Tarzan" pakotti vertavuotavan sheriffin ajamaan hänet vanhempiensa tilalle, jossa hän täytti ruoka –ja tarvikevarastonsa tulevaa pakoaan silmällä pitäen. Earl Durandin vankilapako oli tavoittanut myös Powellin apulaissheriffi D. M. Parkerin, joka kaupunginsheriffi Chuck Lewisin kanssa lähti pidättämään Durandia. Miehet uskoivat, että Durand piileskelisi vanhempiensa tilalla. Kun lainvalvojat saapuivat paikalle Earl Durand tappoi molemmat poliisimiehet. Päähän loukkaantunut Noah Riley onnistui pakenemaan ja Wyomingin Tarzan otti pitkät kotitilaltaan kadoten aarniometsän kätköihin.
Nyt kaksi poliisimiestä oli surmattu ja juttu sai nyt suuremman huomion. Huolimatta tihenevästä lumisateesta "highway patrol –mies" Roger McCall organisoi välittömästi joukon vapaaehtoisia, jotka lähtivät jäljittämään Wyomingin Tarzania. Powellin oikeusasiamies Oliver Steadman nimitti Tex Kennedyn johtamaan operaatiota ja antoi hänelle käyttöön 50 miestä, joilla oli lupa tappaa Earl Durand. Nyt "Tarzanin" kannoilla oli kaikkiaan 100 miestä. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt varmuudella oliko Durand suunnannut pakonsa Hole in the Wall –maahan vaiko kohti pohjoista. Karkuria etsittiin myös ilmasta käsin, mutta tuloksetta. Tuntui kuin maa olisi nielaissut Earl Durandin. Kaupunkilaiset Powell'issa lukitsivat yöksi ovensa ja kulkivat kaduilla kantaen aseita. Torstaista tiistaihin 21. maaliskuuta Durand pysytteli piilossa Bitter Creekissä, maakuopassa, joka ei ollut kovinkaan kaukana hänen vanhempiensa tilalta. Juuri ennen aamunkoittoa seuraavana aamuna Earl Durand murtautui erään vanhan pariskunnan herra ja rouva Art Thornburg'ien asuntoon. Hän vaati pariskuntaa viemään hänet autollaan jonnekin. Rouva Thornburg tarjoutui laittamaan parroittuneelle karkurille jotakin syötävää. Sen jälkeen he lupautuivat viemään hänet autolla Littlerock Creekiin lähelle Clarks Fork –kanjonia. Kun Durand oli häipynyt näkyvistä pariskunta ajoi takaisin Powelliin ja teki poliiseille ilmoituksen Durandin sijainnista. Montanan kansalliskaartin osasto hätyytettiin hätiin alueelle. Tämä raskaasti aseistettu osasto ei kuitenkaan nähnyt jälkeäkään vankikarkurista. Kuten ei myöskään verikoirat, joita lähetettiin alueelle aina Coloradosta saakka. Toisaalla kaksi vapaaehtoista possen –jäsentä Art Argento sekä Orville Linabary pääsivät yllättäen Wyomingin Tarzanin kuumille jäljille nähden hänen piilopaikkansa, joka oli korkealla kuin variksenpesä ja myrskyisessä säässä kuolemanvaarallinen. Miehet päättivät kuitenkin yrittää yllätystä. Durand äkkäsi kuitenkin pian saalistajat ja huusi heille, että heidän täytisi pysähtyä tai hän apuisi heidät. Miehet kieltäytyivät. Sen jälkeen Earl Duran tappoi kylmästi molemmat miehet. Myöhemmin kun miesten ruumiit löydettiin ja ne kuljetettiin lähellä olevalle Owensin tilalle, jossa sheriffi Blackburn piti lehdistötiedotteen. Hän kertoi: "Me emme pystyneet millään keinoin saartamaan karkuria, mutta hän saartoi meidät!"
Earl Durand oli tappanut jo neljä ihmistä ja hänen täytyi käsittää tuossa vaiheessa " lopputulos". Ennen pakoaan ns. variksenpesältä hän otti mukaansa miehille kuuluneet aseet, Linabaryn kengät, nauhat Argentonin kengistä sekä tämän virkamerkin. Pimeäa turvin hän suunnisti kohti Owensin tilaa, mutta muutti suunnitelmaansa havaittuaan siellä liikaa liikettä. Hän palasi lähelle kanjonia, jonne Thornburgsin pariskunta oli hänet jättänyt. Siellä Wyomingin Tarzan kyyhötti yli yön ja koko seuraavan torstaipäivän odottaen, että joku yksinäinen autoilija ajaisi hänen ohitseen. Vasta perjantaina 24. päivä maaliskuuta tärppäsi. Harry Moore 24 – vuotias "radio operator", jolla oli viesti sheriffi Blackburnille, oli tuskaillut viestin kanssa, sillä hän ei saanut sitä lähetettyä, joten Moore päätti viedä sanoman autolla sheriffille tämän komentoleiriin. Hänellä oli mukanaan kaksi matkustajaa. Miehet olivat jo lähellä komentopaikkaa kun he yllättäen havaitsivat suurikokoisen parroittuneen miehen maantienlaidalla viittoillen heitä pysähtymään. Miehellä oli kädessään kivääri ja kun Moore pysäytti auton mies näytti heille poliisinvirkamerkkiä ja esitteli itsensä yhtenä possen –jäsenistä. Mies pyysi viemään hänet komentopaikalle. Noustuaan autoon mies kuitenkin esitteli itsensä uudelleen. Nyt sävy oli astetta tummempi. Hän kertoi olevansa vankikarkuri Earl Durand ja määräsi Harry Mooren kääntämään autonsa kohti Powell'ia. Hiekka Wyomingin Tarzanin tiimalasissa alkoi olla lopuillaan.....
Seuraavat kolme ja puolituntia Harry Moore ajoi autoaan useisiin eripaikkoihin minne Durand käski. Heidän reittinsä kulki Clarks Fork –kanjonin lävitse Badger –patoaltaalle ja sieltä kohti Ralstonia. Earl Durand hankki matkan aikana Deaverin rautatieasemalta yli 300 kutia kivääriinsä. Hän allekirjoitti laskun tekaistulla nimellä ja vitsaili virkailijan kanssa meneillään olevasta ajojahdista. Deaverissä ollessa Durand havaitsi, että polttoaine auton tankissa oli lähes lopussa ja täytätti sen. Sitten hän päätti palata takaisin Powelliin. He saapuivat Durandin vanhempien tilalle. Earl haki selkärepun, jonkin verran ruokaa ja aseöljyä. Hänen äitinsä seurasi poikaansa kuistille ja kyynelehtien sanoi: "Earl, tuskin tunnen enää sinua." Ne jäivät äidin viimeisiksi sanoiksi pojalleen. Kello kävi armotta….. Sen jälkeen Wyomingin Tarzan vapautti panttivankinsa lähellä Pine Bluffsin hiilikaivosta ja sanoi heille, että lähin tila jonne heidän tulisi jalan kulkea olisi kolmen mailin päässä. Hän itse piti Mooren auton. Durand kysyi Moorelta oliko tämän auto vakuutettu ja kun kuuli, että oli "Tarzan" oli hyvillään. Kaasuttaessaan omille teilleen hän huusi miehille: "Tulkaa mun hautajaisiin pojat!"
Kun Wyomingin Tarzan oli hävinnyt autoineen kukkulajonon taa torvea iloisesti toitotellen Harry Moore kumppaneineen lähti jalan talsimaan heille neuvottuun suuntaan. Kun miehet joitakin tunteja myöhemmin löysivät puhelimen, jolla pystyivät ottamaan yhteyden viranomaisiin Earl Durand oli jo kuollut. Harry Moore muisteli myöhemmin, että Durand käyttäytyi koko automatkan ystävällisesti ja kohteliaasti. Hän ei tehnyt mitään kertomatta ensin huolellisesti mitä oli tekemässä, eikä hän vaikuttanut Mooren mielestä hullunrohkealta. Se mitä Earl Durand seuraavan tunnin aikana teki on hämärän peitossa. Oletettavasti hän kävi piilopaikassaan siistitymässä, sillä Powelliin saapuessaan hän oli ajanut partansa. Wyomingin Tarzan parkkeerasi Buickinsa Powellin kansallispankin eteen klo 13.30. Marssi pankkiin sisään reppu selässään, revolveri kotelossa vyöllä ja .30-.30 luodikko kädessään. Pankissa oli tuolloin neljä työntekijää ja viisi asiakasta. Durand marssi pankinjohtaja Bob Nelsonin puheille ja ilmoitti tulleensa ryöstämään pankin. Ryöväri määräsi kaikki seinää vasten ja aloitti kassojen tyhjennyksen. Durand sai saaliikseen vain noin 3000 dollaria. Sitten hän vaati nuorta kassanhoitaja Maurice Knutsonia avaamaan kassakaapin. Tämä kuitenkin väitti ettei pystynyt avaamaan sitä. Sitten kaikki meni käsittämättömästi vituroilleen.....
Kaiken piti olla OK. Rahat repussa, pakoauto valmiina ja lähes kaikki alueen lainvalvojat 40 –mailin päässä vuoristossa etsimässä vankikarkuria. Kuitenkin Earl Durand yllättäen avasi tulen pankkisalissa. Hän ammuskeli noin 10 minuutin ajan ikkunoita, seiniä, kattoja, jopa viereisiä rakennuksia. Kaupunkilaiset ymmärsivät heti, että pankissa oli meneillään ryöstö. George Blevins, paikallinen Billings Gazetten –toimittaja, joka teki osa-aikaisesti hommia drugstoressa, vastapäätä kansallispankkia, kuuli myös ammuntaa ja soitti päätoimittajalleen ja kertoi meneillään olevasta ryöstöstä. Päätoimittaja George Beebe välitti tiedon Billingsin paikallisradioon, joka alkoi lähettää livenä lähetystä meneillään olevasta pankkiryöstöstä. Kaupunkilaiset Powellissa hiipivät aseineen lähelle pankkia vetäytyen ovisyvennysten ja lyhtypylväiden suojaan odottamaan ryöstäjien lähtöä pankista. Lopulta neljä miestä tuli varovasti esiin pankin eteisaulasta. Earl Durand oli ottanut ihmiskilvekseen kolme pankkivirkailijaa. Otis Rouletten Texaco –huoltamoon, joka myös tönötti lähellä pankkia oli pakkautunut joukko uteliaita pällistelijöitä. Yksi heistä oli oppikoulula käyvä 17 –vuotias Tipton Cox, joka oli pinnannut koulusta tuona aurinkoisena perjantaina ja tullut toisten lailla uteliaana katsomaan mitä pankissa oli tekeillä. Jostakin syystä Otis Roulette oli ojentanut pojalle juuri kiväärin kun Durand panttivankeineen ilmaantui eteisaulasta kadulle. Sitten alkoi paukkua joka laidalta. Kun erääseen panttivankiin osui kuolettava luoti Cox tähtäsi kiväärillään tarkasti ja ampui kohti Durandia. Luoti osui Wyomingin Tarzaniin, muttei tappanut. Durand raahautui takaisin pankkiin ja hetkeä myöhemmin sisältä kuului yksinäinen laukaus. Pian kävi ilmi, että Earl Durand oli riistänyt hengen itseltään. Myöhemmin Tip Cox muisteli, että oli ampunut tuolloin vain kerran, huomatessaan Durandin tähtäävän aseellaan juuri häntä. Kun "pöly" oli laskeutunut katuun ihmiset kerääntyivät sankoin joukoin kadulle. Toimittaja George Blevins otti kaiken irti tilanteesta. Hän kuvasi kuolleen Earl Durandin sekä ympärillä parveilleet uteliaat kaupunkilaiset. Sitten hän loikkasi moottoripyörän satulaan ja hurautti kohti lehden toimitusta valokuvat mukanaan, jotta ne ehtisivät vielä tulevaan lauantai- numeroon.....
Powellissa oli meininki kuin markkinoilla konsanaan. Ihmiset jonottivat nähdäkseen "Tarzan of the Tentons" –ruumiin. Luultavasti päivän aikana 5000 töllistelijää kävi tuijottamassa veristä Durandin ruumista, joka oli esillä Eastonin hautaustoimistossa. Kerrotaan, että iltaan mennessä Powellissa ei ollut vapaana ainoatakaan hotellihuonetta ja baarit sekä ravintolat tekivät kovaa tulosta. Earl Durand haudattiin vaatimattomin menoin sunnuntaina. Sitten alkoi tapahtua….. Radioasemat ja sanomalehdet olivat haistaneet isonjutun ja laittoivat isonvaihteen päälle. Joka tuutista alkoi tulla juttua Wyomingin Tarzanista. Hitler ja Mussolini menettivät ykkösasemansa otsikoissa, etusivut oli vallannut "Cody killer", "The Wyomingin Outlaw", "Mad Trapper of the Tentons" ja"Tarzan Slayer" –otsikot. Lehtistö kiinostui Tip Coxista, nuorukaisesta, joka surmasi Wyomingin Tarzanin ja häntä riepoteltiin ympäri maata. Viikko Durandin kuoleman jälkeen joukko Billingsiläisiä ehdotti, että Earl Durandin muistoksi valettaisiin pronssinen monumentti maantien varteen, josta turistien olisi helppo se bongata. Kolme kuukautta Durandin kuoleman jälkeen Republic studio julkaisi elokuvan "Wyomingin Outlaw" – yksi Duken viimeisistä B - länkkäreistä. Vaikka tuotantoyhtiö väitti, että filmi oli puhdasta fiktiota, kässäri oli selvästi tehty Earl Durandin sanomalehtistoorien pohjalta. Jopa leffan nimi "Wyomingin Outlaw" oli suoraan lainattu Denver Postin otsikosta.
"Villin Lännen saagaan lisätään tarina 26 –vuotiaasta "Vuorten Tarzanin" yksinäinen taival, joka tuli erikoisella tavalla ihmisten tietoisuuteen. Earl Durand salametsästäjä ja tappaja.....hänen kohtalonsa oli tulla puheenaiheeksi kansanperinteeseemme." - DENVER POST maaliskuu 25. 1939.
Earl Durandin legenda jatkoi kasvuaan. Hänet haluttiin nähdä sympaattisessa valossa, salametsästäjä, joka auttoi ahdinkoon joutuneita. Kuten Jesse Jamekselle, Butch Cassidylle, John Dillingerille ja vaikkapa Bonnie Parkerille ja Clyde Barrowille, myös "Wyomingin Tarzanista" tuli vuorten Robin Hood, mies joka tahtoi elää yksinkertaista elämää aarniometsissä metsästellen villieläimiä ja kiertäen lakia silloin kun sen aika oli. Pikkuhiljaa Durand unohdettiin, mutta 1970 –luvun alussa eläkkeelle jäänyt uutistoimittaja Chet Huntley päätti kirjoittaa elämäkerran Earl Durandista. Lopulta Hollywood teki "Wyomingin Tarzanista" myös elokuvan "The legend of Earl Durand". Nyt oli tarkoitus seurata tarkasti historiallisia taustoja, mutta käsikirjoittajat unohtivat ne nopeasti miellyttyään kaunokirjallisiin tavoitteisiinsa. Kun elokuva sai ensi-iltansa Tentonissa Wyomingissa 1974 monet vanhat kaupunkilaiset, jotka tunsivat entuudestaan Earl Durandin poistuivat katsomosta kesken elokuvaesitystä.
Jari
PS. Pistän pari kuvaa tästä Tarzanista tulemaan kunhan muilta töiltäni ennätän.
Wyomingin Tarzan
-
Frank
-
Jari Teilas
- Viestit: 2476
- Liittynyt: La 24.03.2007 13:56
-
Jari Teilas
- Viestit: 2476
- Liittynyt: La 24.03.2007 13:56
