Buffalo soldiers

Historiaan ja historianharrastukseen liittyvä keskustelu
Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Buffalo soldiers

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » Ke 06.02.2008 21:03

Jari Teilas

shamaani
Viestit: 1397
Liittynyt: Pe 07.09.2007 15:37

Viesti Kirjoittaja shamaani » To 07.02.2008 16:08

Joku loistava ihmisoikeusjournalisti päätteli aikoinaan nerokkaasti että intiaanit eivät skalpeeranneet puhvelisotilaita kunnioituksesta näitä kohtaan. Täydellisen tietämättömyyden ja laiskuuden aiheuttama johtopäätös, sillä päänahan ottamatta jättäminen oli harkittu loukkaus "valkoisen miehen orjia" kohtaan.
Itseltäkään ei sympatiaa neekerisotilaita kohtaan heru; valkoisten sotilastovereidensa alempiarvoisina halveksimina, juuri orjuudesta vapautuneina, nämä olivat palkkasotureina valmiita osallistumaan uuteen ihmisoikeusrikkomukseen ja kansanmurhaan. Yhtä kaikki, ymmärsivät sen tai eivät.

Frank

Viesti Kirjoittaja Frank » To 07.02.2008 20:37

Well... en TODELLAKAAN ole minkään hippikettutyttöhulahulanewageaktivistien puolella mutta.... ei ne Inkkarit mitenkään inhonneet näitä tummia kavereita tai halveksineet monestikkaan. Monesti päin vastoin niiden mielestä blackwhiteman kuten ne tummia kutsui oli enemminkin ihmetyksen kohde kehittyneiden lihaksien, tumman pigmentin joka ei lähteny pois vaikka miten hankas jne puolesta. Kuten oli esim Lewisin ja Clarkin retkikunnan tummaheppu jonka nimeä en nyt muista (Clarkin orja). Myöskin Injuja nauratti se niiden paksu afrofleda josta nimitys Buffalo Soldier.

Lainaus eräältä maailmankuululta, asiantuntevalta ja arvostetulta nettisivulta :wink: :

"The Name
Although there are several theories, the Cavalries actually got their name from their enemies, the American Indians, who admired the colored troopers' fearlessness and courage (qualities also found in the buffalo). The Native Americans also believed that the Soldiers' hair resembled the tuft between the horns of the bison. Thus, the name Buffalo Soldiers stuck, and the Soldiers wore it with pride."

http://www.franksrealm.com/Indians/cava ... ldiers.htm
Viimeksi muokannut Frank, To 07.02.2008 20:44. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Frank

Viesti Kirjoittaja Frank » To 07.02.2008 20:40

Niin ja asiallisesti tehty video btw Jari... en ollu ennen nähny, hyvä biisi ja videokin näemmä. Cool. Vaikkakaan Buffalo Soldiereilla ei käsittääkseni ollut Rasta tukka niinkuin noilla videossa vaan afro...mutta hyvä video silti :wink: .

Frank

Viesti Kirjoittaja Frank » To 07.02.2008 20:45

Joo se Clarkin orja oli York.

1 "York, Clark's black slave." "My man York." Accounts of the Lewis and Clark journey nearly always list York by his lowly status as servant or slave. If the first black American explorer had a first name, it is never listed. Slaves often didn't have two names. But first name or not, York played an important part in the historic voyage.

2 The black man's large stature and dark coloring proved a source of endless fascination for the Native American people along the way. Black people were an entirely new experience for the American natives. When they were sure it was safe, they would crowd around him, touching his skin and hair. In the Mandan village, children brought handfuls of sand and scrubbed York's skin with it. They had a hard time believing that the dark coloring was natural and couldn't be scrubbed off.

3 York enjoyed the curiosity of the native people. He played with the children and sometimes told tall tales about himself. Clark's journal relates that York told a group of Arikaras that he was a wild creature caught and tamed by Clark. With appropriate leaps, snarls and growls, he described how he used to catch and eat people, finding young children especially tasty. Clark was somewhat alarmed at this joke. From the reaction of the listeners, he felt it might be too frightening to be a good influence on relations with the tribe.

4 The remainder of the voyage seemed to prove Clark's fears unfounded. York's presence never failed to favorably impress whatever tribe the voyagers met. At one point, Lewis had finally found the Shoshone, for whom he had been searching. The Corps needed to buy horses from the tribe in order to make the passage over the Bitterroot Mountains. But the Shoshone had suffered attack after attack by other tribes. They were frightened and very shy. Those Lewis had finally cornered were skittish, afraid that the strange white men were somehow conspiring with their enemies to trap them.

http://edhelper.com/ReadingComprehension_35_76.html
Viimeksi muokannut Frank, To 07.02.2008 20:46. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » To 07.02.2008 20:46

Frank kirjoitti:Niin ja asiallisesti tehty video btw Jari... en ollu ennen nähny, hyvä biisi ja videokin näemmä. Cool. Vaikkakaan Buffalo Soldiereilla ei käsittääkseni ollut Rasta tukka niinkuin noilla videossa vaan afro...mutta hyvä video silti :wink: .
Joo, oikeassa olet letin suhteen. Kyseessä oli ihan perinteinen "nappyhead -malli". Muuten tuo Lewisin opas oli nimeltään York.

Jari, jonka nuorimmainen on ihka oikea buffalo soldier.
Jari Teilas

Frank

Viesti Kirjoittaja Frank » To 07.02.2008 20:50

Tästä kaikesta tulikin mieleeni kirja Black Indians (Kirj. William Loren Katz) jonka taannoin tilasin netistä kun joku (kuka?) sitä kehui.... pitääkin lukea se seuraavaksi ku on jäänyt hyllyyn homehtumaan...

Kuva

http://www.antiqbook.nl/boox/zaa/12661.shtml


Kirjan kuvaus ainakin antaa aika auvoisen kuvan Injujen ja mustien väleistä:

"KATZ, WILLIAM LOREN. Black Indians. A hidden heritage.
The first freedom paths taken by runaway slaves led to Native American villages where they found friendship and an accepting adoption system and culture. The offspring of Black-Indian marriages shaped the early days of the fur trade and added a new dimension to frontier displomacy. Early Florida history was determined by a powerful African-Seminole alliance that fought the U.S. Army, Navy and Marines to a standstill for forty years. Using fascinating biographies and detailed research, Katz creates a chronology of this hidden heritage during the settlement of the American West. Profusely illustrated with old prints and photographs. With a bibliography and index. Ex Bibliotheca Büch met zijn aankoop-notitie "Las Vegas NV 15 V 1996". Book and dust-jacket as new. Fascinating and very readible. 464 gram."

Frank

Viesti Kirjoittaja Frank » To 07.02.2008 20:55

Niin ja sittenhän on tietenkin kaikki hemmetin Jim Beckwourth ja Mariano Medina ja Ben Pickett ja Deadwood Dick (Nat Love) jne jne... tästähän tulee never-ending keskustelu :mrgreen: :mrgreen:

shamaani
Viestit: 1397
Liittynyt: Pe 07.09.2007 15:37

Viesti Kirjoittaja shamaani » To 07.02.2008 21:31

Frank kirjoitti:Well... en TODELLAKAAN ole minkään hippikettutyttöhulahulanewageaktivistien puolella mutta.... ei ne Inkkarit mitenkään inhonneet näitä tummia kavereita tai halveksineet monestikkaan. Monesti päin vastoin niiden mielestä blackwhiteman kuten ne tummia kutsui oli enemminkin ihmetyksen kohde kehittyneiden lihaksien, tumman pigmentin joka ei lähteny pois vaikka miten hankas jne puolesta. Kuten oli esim Lewisin ja Clarkin retkikunnan tummaheppu jonka nimeä en nyt muista (Clarkin orja). Myöskin Injuja nauratti se niiden paksu afrofleda josta nimitys Buffalo Soldier.

Kunnioittivat tai halveksivat, päänahan jättäminen oli silti loukkaus. Toinen vaihtoehto että tukkaa oli liian vähän. Ainakaan omana tapana ei ole hatusta näitä juttuja vedellä ja sanon edelleen lähdettäni muistamatta tai viitsimättä sitä sen kummemmin selvitellä että mustia jätettiin skalpeeraamatta, eikä taatusti kunnioituksesta. Apachet nyt eivät muutenkaan juuri päänahkoja keräilleet. Sen sijaan puhvelisotilaat kyllä keräilivät muistoja inkkareilta.
Yorkin tarina on tuttu. Jo espanjalaisten mukana olleet tummat ihmiset herättivät kummastusta ja hupia intiaanien keskuudessa. Ennen 9. ja 10. ratsuväkeä intiaanien ei juuri tarvinnut mustia vastaan taistella, tuskin asenne pysyi ihan samana sodassa kuin rauhassa.

Frank

Viesti Kirjoittaja Frank » To 07.02.2008 22:05

No en tarkota nostaa mitään sotaa mutta... päänahan jättämättä ottaminen ei ole aina loukkaus... tulee mieleen tarinoita josista on lukenut kun esim kaikki muut tapetut on silvottu ja skalpeerattu mutta, sitten tapetuista urheimman jos sellainen on erottunut joukosta, ruumis on jätetty koskemattomaksi ja joskus jopa aseteltu "kunnialliseen" asentoon. Tällöin siis skalpeeraamattomuus on enempikin kunnianaosoitus.

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » To 07.02.2008 22:19

Frank kirjoitti:Tästä kaikesta tulikin mieleeni kirja Black Indians (Kirj. William Loren Katz) jonka taannoin tilasin netistä kun joku (kuka?) sitä kehui.... pitääkin lukea se seuraavaksi ku on jäänyt hyllyyn homehtumaan...
Mulla on Katzin kirja "The Black West A Documentary and Pictorial History"
VAKUUTTAVAA!!!

Jari
Jari Teilas

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » To 07.02.2008 22:26

Onkohan tästä jannusta ollut jo puhetta?

Sanottiin, että Billy the Kid oli psykopaattitappaja, joka kylmästi
otti hengen 21 ihmiseltä ennen kuin Pat Garrett ampui hänet. Billy
the Kidin musta vastine oli Cherokee Bill. Oikealta nimeltään
Cranford Goldsby, sai lakia kunnioittavan kasvatuksen kotonaan.
Hänen isänsä oli sotilas kuuluisassa 10. Ratsuväkirykmentissä, ja
perhe asui Billin syntyessä Fort Conchossa, Teksasissa.
"Pidä kiinni oikeuksistasi, äläkä anna kenenkään määräillä itseäsi"
oli äidin neuvot pojalleen.
Billin vanhemmat erosivat pojan ollessa 7 –vuotias. Kun Bill täytti
12 vuotta, hänen äitinsä avioitui uudelleen, eikä pojalle ollut enää
paikkaa uudessa kodissa. Poika ajautui pian "väärille raiteille".
Täytettyään 18 vuotta hän ampui keski-ikäistä mustaa miestä, joka
oli aiemmin pessyt hänet nyrkkitappelussa.
Cherokee Bill toimi jonkin aikaa tiedustelijana Cherokee –valtiossa
sekä Seminole –valtiossa. Vuonna 1894 hän liittyi Cookin veljesten
koplaan. Toisin kuin monet valkoiset lainsuojattomat hän kulki läpi
Oklahoman intiaanimaan pelkäämättä mitään tai ketään. Tämä antoi
hänelle usein hyvän etulyöntiaseman vastustajaansa nähden.
Kerrotaan, että Bill oli erittäin taitava aseen käsittelijä, ja
varsinkin äärettömän nopea vetämään. Kuitenkin vähän ennen
kuolemaansa hän kertoi eräälle toverilleen, että vaikka hän oli
erittäin nopea aseenkäsittelijä, hän oli melko epätarkka ampuja.
Lopulta kuukautta ennen 21–vuotis syntymäpäiviään hänet pidätettiin
ja tuomittiin kuolemaa tehtyään useista rikoksia. Vuonna 1896 hän
kapusi hirttolavalle Fort Smithissä, Arkansasissa yli sadan
kaupunkilaisen seuratessa toimitusta. Kun häneltä kysyttiin
haluaisiko hän sanoa puolustuksekseen vielä jotakin, Cherokee Bill
sanoi: "Minä olen tullut tänne kuolemaan, en pitämään juhlapuheita!"
Kymmenen minuutin kuluttua hän roikkui jo kuolleena. Hänen äitinsä,
joka oli tullut seuraamaan poikansa hirttämistä, pyysi saada viedä
mukanaan poikansa ruumiin.
Cherokee Bill ei todellakaan ollut Hollywoodin "lappuhaalarimiehiä".

Lainvalvojana ehkä tunnetuin musta mies oli Bass Reeves. Reeves oli
yksi "hirttäjätuomari" Parkerin luotettavimmista apulaismarshaleista
Fort Smithissä. Reeves operoi intiaaniterritoriossa yhdessä
sellaisten legendaaristen lainvalvojien kanssa kuin Heck Thomas, Bud
Ledbetter, Bill Tilghman ja Chris Madsen. Bass Reevesin ura
lainvalvojana kesti 32 vuotta! Hän joutui ampumaan
virantoimituksessa 14 miestä. Kerrotaan, että hänen uransa vaikein
tehtävä kuitenkin oli oman poikansa pidättäminen ja vankilaan
lähettäminen tämän vaimon murhasta.
Bass Reeves ei myöskään ollut "lappuhaalarimiehiä!"

Jari
Jari Teilas

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » Pe 08.02.2008 10:06

Entäpä, onkohan näistä veitikoista jo tarinoitu?

Joskus tuntuu kuin Hollywoodilla olisi ollut pakkomielle kuvata
länkkäreissään aina sivuosissa olevat afroamerikkalaiset silmiään
pyörittelevinä ja lappuhaalareihin pukeutuneina mukavina veitikoina.
Kaikki mustat eivät suinkaan olleet tällaisia "veitikoita".
Ehkäpä kaikkein aikojen kuuluisin rodeosankari oli Bill Pickett, joka
kiersi yli 15 vuotta Buffalo Billin Lännensirkuksessa. Silti vasta 40
vuotta kuolemansa jälkeen hänet valittiin ensimmäisenä mustana
National Rodeo Cowboy Hall of Fameen. Pickettin erikoisuutena
estradeilla oli tarttua onnetonta härkää hampaillaan sen ylähuulesta
ja samalla vääntää eläin sarvista se kumoon.
Uransa aikana Pickett selviytyi onnekkaasti monista kiusallisista
tilanteista. Kerran Madison Square Gardenissa, New Yorkissa,
Pickettiltä karkasi härkämullikka katsomoon. Pickett ja hänen
apulaisensa Will Rogers säntäsivät raivostuneen eläimen perään.
Ihmeenkaupalla kukaan katsojista ei loukkaantunut ja lopulta miehet
saivat vedettyä mullikan takaisin lavalle. Show jatkui...
Vuonna 1932 hevonen potkaisi 71 -vuotiasta Pickettiä kasvoihin.
Yksitoista päivää myöhemmin maailman kuuluisin rodeosankari kuoli
kallonmurtuman seurauksena.
Tästä "pesunkestävästä" Teksasilaisesta on kirjoitettu: "On vaikea
sanoa kummasta hän nautti enemmän, valokeilassa olosta lavalla, vai
auringonvalosta preerialla. Mutta Bill Pickett RAKASTI elämää
karjapaimenena."

Vuonna 1929 kaksi entistä Dodge Cityn merkittävää asukasta, Wyatt
Earp ja Ben Hodges siirtyivät ajasta ikuisuuteen. Kumpikaan miehistä
ei pitänyt kovasta työstä farmilla, saatikka uuvuttavista
karjanajoista. He ansaitsivat rahansa mieluummin korteilla.
Historioitsija Floyd Streeter huomautti kerran, että Earp pelasi aina
epärehellistä peliä, mutta Ben ei ollut "Pekkaa pahempi".
Molemmat miehet kuolivat luonnollisen kuoleman toisin kuin monet
heidän tuntemista kriminaliystävistään. Ben on haudattu Maple Grove –
hautausmaalle, lähelle vanhoja kamujaan. "Meillä oli hyvä syy haudata
hänet sinne", sanoi yksi hänen ystävistään. "Siellä vanhat ystävät
pystyvät pitämään Beniä silmällä jatkuvasti", mies lisäsi.
Historia tietää, että Ben Hodges ei ollut pelkkä Hollywoodin
lappuhaalarinen "neekeri". Hän käsitteli hyvin kuudestilaukeavaansa
ja tarttui siihen jos oli tarve. Mutta Ben oli myös tarpeeksi fiksu
käyttääkseen muita keinoja. Hän oli nimittäin mestaripuhuja. Hän
puhui itsensä aina ulos pinteistä. Tämä väärentäjä, karjavaras ja
korttihuijari, jonka isä oli musta ja äiti meksikolainen oli aina
toivottu kanta-asiakas Dodge Cityn saluunoissa. Mutta kun kerran Ben
kysyi kuvernööriltä saisiko hän vapaana olevan karjaetsivän paikan,
seudun karjaparonit älähtivät, ja olivat sitä mieltä, että nyt olisi
raja vedettävä tähän. He sanoivat: "Se olisi sama kuin susi
paimentaisi lampaita." Ben Hodgesilta evättiin näin karjaetsivän
virka. Niinpä hän palasi takaisin huijaamaan korteilla.

Jari
Jari Teilas

Wequashim
Viestit: 463
Liittynyt: Ke 07.03.2007 20:49

Viesti Kirjoittaja Wequashim » Pe 08.02.2008 11:09

shamaani kirjoitti:Joku loistava ihmisoikeusjournalisti päätteli aikoinaan nerokkaasti että intiaanit eivät skalpeeranneet puhvelisotilaita kunnioituksesta näitä kohtaan. Täydellisen tietämättömyyden ja laiskuuden aiheuttama johtopäätös, sillä päänahan ottamatta jättäminen oli harkittu loukkaus "valkoisen miehen orjia" kohtaan.
Intiaanien halveksunta afrikkalaisia kohtaan kuulosta aika omituiselta siihen nähden, miten ainakin idässä, lähinnä kaakkois-alueella, heihin suhtauduttiin. Heitä oli liittynyt intiaaneihin 1500-luvulta lähtien. Hernando De Soton retkikunnasta erosi Johan Biscayan niminen afrikkalainen ja asui coosa-heimon luona yksitoista vuotta. Eräs meni naimisiin yuchi-kuningattaren kanssa. Niin ranskalaisilla kuin englantilaisilla oli pelko perseessä, että afrot ja intiaanit alkaisivat tehdä tiiviimpää yhteistyötä.
Siirtokuntien perustamisvaiheessa afrojen rooli ei ollut pelkästään orjien asema, vaan toimivat mm. farmareina, sotilaina, tulkkeina ja kauppiaina. Ennen Yamasee-sotaa Etelä-Carolinen orjat olivat lähinna intiaaneja. En ole ainakaan kuullut tai lukenut, että eteläisten metsäintiaanien keskinäinen skalpeeraus olisi vähentynyt joidenkin oma "rotuisten" orjuuttamisen myötä.
Creek- ja seminole sodissa suhteellisen suuri osa heimojen parissa elävissä mustista taisteli yhdysvaltalaisia vastaan.
Tasankointiaanit taistelivat metsävillejä vastaan näiden ilmaantuessa länteen ennen 1800-luvun puoltaväliä ja taatusti kohtasivat myös näiden parissa toimivia mustia intiaaneja. Miten siis tasankointiaanit saivat käsityksen, että mustat olisivat lähinnä halveksittavia orjia, joiden päänahka ei olisi minkään arvoinen?
Itseltäkään ei sympatiaa neekerisotilaita kohtaan heru; valkoisten sotilastovereidensa alempiarvoisina halveksimina, juuri orjuudesta vapautuneina, nämä olivat palkkasotureina valmiita osallistumaan uuteen ihmisoikeusrikkomukseen ja kansanmurhaan. Yhtä kaikki, ymmärsivät sen tai eivät.
Mihin kansanmurhaan nämä oikein osallistuivat?

Wequashim
Viestit: 463
Liittynyt: Ke 07.03.2007 20:49

Viesti Kirjoittaja Wequashim » Pe 08.02.2008 11:21

Jari Teilas kirjoitti: Joskus tuntuu kuin Hollywoodilla olisi ollut pakkomielle kuvata
länkkäreissään aina sivuosissa olevat afroamerikkalaiset silmiään
pyörittelevinä ja lappuhaalareihin pukeutuneina mukavina veitikoina.
Posse-leffassa mainittiin alussa muistaakseni, että kolmasosa cowboysta oli musta. Kuinka todellinen sitten tuo luku lieneekään, mutta käsittääkseni heidän osuutensa on huomattavasti suurempi, kuin mitä Hollywoodin kultakauden paskarainat antavat ymmärtää. Intiaanitkin ovat toimineet karjapaimenina tiettävästi yllättävän paljon.

Vastaa Viestiin