"lehmänkanttura" villissä lännessä K18

Historiaan ja historianharrastukseen liittyvä keskustelu
Vastaa Viestiin
Chrystaltail

"lehmänkanttura" villissä lännessä K18

Viesti Kirjoittaja Chrystaltail » Ti 07.04.2009 22:51

:lol: Katsotaan hävittääkö admin tämän hutun pois täältä ennen kuin ehdin loitsittaa siihen yhtään romantiikkaa :lol: Olen hemmetinmoinen narsisti joten tarinan "vitsit" on kirjoittajalle, ei "lukijalle" :wink: Eikä tämän tarinan ei ole tarkoitus sisältää faktoja, porukat huseeraavat miten sattuvat :lol: Kommentteja ei kaivata :twisted:


Daltonin veljekset, taas, helvetti soikoon, minun joellani rypemässä. Yksi vahdissa ja loput hukuttamassa toisiaan. Käännyin lähteäkseni mutta Joe huomasi minut.
- Varattu. Sääli, sillä näytät olevan pesun tarpeessa Chrystal
- Haista oma pinttynyt paskasi Joe, kun et ole vielä peseytymäänkään ehtinyt.
- Peseydyin, peseydyin ensimmäisenä. Tarvitaan kolme miestä vahtimaan Joea mutta yksi Joe vahtimaan muita.
- Yhä sama slogan kuin 3-vuotiaana.
- Ja sinä yhtä vittumainen kuin 3-vuotiaana.
Hymy karkasi huulilleni ja Joe irvisti.

Lähdin, koska tiesin, että pojat rypisivät joessa niin kauan kuin minä jaksaisin odottaa. En edes ehtinyt kovin kauas kun kuulin Jolly Jumperin hirnahtavan.
- Daltoneita metsästämässä vai, Lucky Luke?
- Jep Chrystal, ovat joella uimassa vai?
- Ovat. Silittelin Jolly Jumperin kaulaa.
- Sinä olet loisto silittäjä Chrystal
- Kiitos Jolly Jumper, sinua on hauska silitellä.
Lucky Luke hyppäsi alas JJ:n selästä. –Käyn tsekkaamassa pojat, hän asteli hiljaa eteenpäin.
- Katselet taas kaipaavasti LL:N perään C
- Jep.
- Ei LL mitään tajua
- Ihan hyvä niin JJ
- LL, luulisin, JJ sanoi hetken kuluttua. Minä en kuullut vielä risahdustakaan. Kohta LL kuitenkin ilmestyi puskan takaa.
- Pitää jatkaa matkaa C, LL sanoi.
Nyökkäsin. Taistelin itseni kanssa palaisinko joelle katsomaan oliko siellä tapahtunut mitään erikoista. Seisoin tovin paikallani ja otin sitten muutaman askeleen joelle päin.

Kuulin kuitenkin jo kavioiden kopsetta ja kiroilua.- Helvetin Chrystal.
Voi ei, ajattelin, taas yksi Lucky Luken jekku pojille johon minusta tulisi syyllinen… Kohta veljekset piirittivät minut hevosineen.
- Chrystal, yksi päivä me ripustamme sinut..
- Aina samat vitsit Joe, jo toinen kerta tänään, keskeytin.
William ja Jack pyöräyttivät hevosillaan täyden ympyrän. Averell vain katsoa toljotti tyypilliseen tapaansa.
- Meillä on kiire Joe, Jack sanoi. Luojan kiitos, ajattelin.
- Me kostamme tämän Chrystal.
- Tiedän.
Fiksuja jätkiä, eivät edes hevosten jälkiä laske.. Mitähän joella oli tapahtunut?…

- Törmäsitkö Daltoneihin? Äiti kysyi.
- Jep
- Eikä LL ollut kaukana?
- Jep.
- Pitäisikö sinun yrittää pysyä vähän kauempana pojista, eivät he ole lapsia enää.
- Ei.
- Miksi?
- En törmäisi LL:n enkä JJ:n, virnistin. Sitä paitsi kukaan muu ei jaksa leikkiä heidän kanssaan. Nauroimme molemmat.

Kavioiden kumina kuului jälleen. – Intiaanit, huokasin. Astelin pihalle äidin jäädessä sisään.
- mitä nyt?
- Otamme kullan takaisin
- Minkä kullan?
- Kaiken kullan.
Muljauttelin silmiäni
- Näimme kullankaivajia, jäljet johtavat tänne.
- Olisiko ollut yksi meidän kanoista?
Lähin intiaaneista tarttui käsivarrestani. Sanomatta mitään hän kuljetti minut vajan ovelle, tyrkkäsi sisään ja telkesi oven. Joka kerta… ajattelin, ja purskahdin nauruun. Kun maltoin lopettaa tirkistelin oven raoista mitä pihalla tapahtuu, mutta en nähnyt mitään asiaa selventävää. Kun intiaanit häipyivät, äiti tuli avaamaan vajan oven.
- Onko sinun pakko antaa tehdä tuo itsellesi joka ikinen kerta?
- Ilmeisesti on.
- Olisiko liikaa vaatia pitämään kielesi kurissa edes yhden ainoan kerran?
- Miksi? Saan joka kerran jonkun herrasmiehen taluttamaan itseäni, pitävät vielä kädestä kiinni… kun joku jäisi vielä samalle puolelle ovea
- Toivotonta….
- Siinä olet oikeassa, mutta ehkä seuraavalla kerralla kuitenkin…..

© Chrystaltail

Chrystaltail

Viesti Kirjoittaja Chrystaltail » Ma 13.04.2009 23:13

Pitäkää te tuosta huoli, Joe tyrkkäsi pienen intiaanilapsen satulasta syliini. – Joe…
- Kosto Chrystal, tämä on kosto, kirottu Chrystal
- Luulen että annan lapselle uuden nimen, kirottu Joe. Otin lapsen ja menin sisään.
- Mikä tuo on?
- Lapsi
- Kuka?
- Joe sanoi sitä kostoksi.
- Vanha vitsi
- Niin on mutta ei Joella ole uusia

- Entä kun isä tulee kotiin?
- Ehkä intiaanit tulevat hakemaan lapsen ennen sitä.
- Mistä me tiedämme kenelle hän kuuluu?
- Emme tiedäkään
Lapsi alkoi itkemään. – Mitä me hänelle teemme?
- Pidämme huolen niin kuin omastamme siihen asti kun voimme.
- Ei onnistu, ne alkavat hylkiä sitä jos siihen tarttuu vieraita hajuja.
- Ei me sitä vajassakaan voida pitää.
- Mutta voitaisiin saada asiat näyttämään siltä.
- Eivätkö he pidä meitä julmureina?
- Tietysti pitävät mutta vihatessaan meitä he unohtavat hylkiä lasta.
- Lucky Luke?
- Hän voisi tietää mistä lapsi on. Lähden huomenna kaupunkiin.
- Jos hän tietäisi niin eikö hän jo olisi täällä?
- Olet oikeassa äiti.
- Isä…

Otin lapsen kainalooni ja poistuin takaovesta ulos. Lapsi oli vietävä vajaan, tai isän tuntien minun olisi kierrätettävä häntä pitkin piharakennuksia kunnes isä asettuisi levolle. Ainoa järkevä teko olisi kuitenkin lähteä lapsen kanssa kaupunkiin. Hain puutarhasta jotain syötävää. Kun isä lakkasi kiertämästä pihaa jätin lapsen vajaan ja menin sisään.

Aamuyöstä luulin nousevani ennen isää.
- Minne menet Chrystal?
- Huussiin. Minulla on ripuli, söin varmaan pilaantunutta kalaa.
- Söimme samaa kalaa, äiti sanoi. Olemme joutuneet vuoroin juoksemaan huussissa.
Laitoin hevosen tallissa valmiiksi ja menin hakemaan lasta. Kaupungissa kukaan ei suostunut majoittamaan meitä eikä meidän sallittu jäävän odottamaan LL:a saluunaan. Ikuinen kostonkierre kohtaisi intiaanien taholta sitä joka auttaisi minua. Vihdoin palattuamme päivemmällä saluunan eteen näin Jolly Jumperin.

- Mikä jalkaasi on sattunut JJ?
- Pintahaava
- Hyvä ettei sen pahempaa
- Onko Lucky Luke..
- Saluunassa
- Hmmm… Lieneekö meno jo liian hurja, joko pianistia on ammuttu?
- Ei sieltä ole kuulunut kummempia.
- Käytkö kutsumassa LL.n tänne? Päästin JJ:n ohjat irti ja hän asteli ylväästi saluunan oville. Hänet huomattiin heti kun hän kumartui hirnahtamaan LL:e ovien yli. LL ja JJ astelivat tasatahtia luoksemme. Joka oli hurmaavaa koska JJ:ä oli neljä ja LL:a kaksi jalkaa, varmaan harjoittelivat sitä yhdessä.

- Tiedätkö mistä tämä voisi olla kotoisin LL?
- He ovat taistelleet useammassa kylässä.
- Joe toi tämän tuliaiseksi jostain.
- Etsitkö majapaikkaa?
- En saanut sitä.
- Tulen käymään kunhan tiedän enemmän.

Minun oli palattava lapsen kanssa takaisin. En uskonut että saisin lapsen takaisin vajaan isän näkemättä mutta onnistuin. Isä kuitenkin meni vajaan ja minä seurasin perästä. Isä nosti vajan lattialankkuja pois paikoiltaan. Toivoin että lapsi pysyy hiljaa paikallaan. Mutta kun isä oli nousemassa ylös, lapsi tuli esiin. Takaani kuului ääniä ja samassa minuun tartuttiin.

© Chrystaltail

Chrystaltail

Viesti Kirjoittaja Chrystaltail » Ti 21.04.2009 12:46

- Ai, sinä.
- Ketä sitten odotit? Ala tulla…
- Entä… Hän oli tuonut hevosen minullekin. – Minne…? – En halua leiriin.
- Kukaan leirissä ei halua sinua sinne.
- Ilmeisesti haluavat
- He tekisivät sinusta silppua.
- Ha!
Hän käänsi hevoset. – Haluatko kokeilla?
- Ei se ha. Hän käänsi hevoset takaisin.


Ha ha, ajattelin katsoessani hänen keikkuvaa poninhäntäänsä, hän ei raskinut viedä minua silputtavaksi. OK, olisi hän, mutta oli hauskempaa ajatella ettei.
- Lopeta tuo virnuilu, tämä on vakavaa.
- Juu, on. – Pieeni elefantti maarssi näin,…
- Chrystal…
- Miksi se on vakavaa, miksi? Kaikki osapuolet kuvittelevat olevansa fiksuja ja vetävänsä toisia nenästä. En jaksa edes lotkauttaa korvaani koko hommalle.
- Mitä itse kuvittelet?
- En mitään, aion vain nautiskella ratsastuksesta. – Auriinkoista tieetä eeteenpääin…. Hän pysäytti ratsuni.
- Mitä?, kysyin, - Kukaan ei kuule mitä puhun tai laulan
- Minä kuulen.
- Joo, lauluääneni on kyllä surkea.
- Aion puhua tästä kanssasi.
- Miksi et puhu nyt?
- Koska sinä et kuuntele.

Ratsastimme vaiti, paitsi että minä lauloin. Tulimme jonkun kolopahasen luo.
- Aiotko tyrkätä minut tuonne?
- Aion.
- Aiotko jättää minut yksin? Hän ei sanonut mitään, seisoskelin paikallani kun hän hävisi hetkeksi hevosineen. Palattuaan hän tyrkkäsi minut sisään ja tuli itse perästä. Ha haa, ajattelin, vihdoin samalla puolella ”ovea”. Sain satulahuovan alustaksi.
- Kauankohan tässä menee?
- Kunnes isäsi palauttaa tytön.
- En minä sitä… Kauankohan näin pienessä tilassa menee ennen kuin sinulta menee hermot?
- C…

Komea mutta tylsä… Olivatkohan kaikki intiaanit todella niiin tylsiä? Kaikki vain vakavaa ja opetustarkoituksessa? Kuolisin armottomaan tylsyyteen mikäli suuremmat vaarat kiertäisivät tämän kolon, niin, ja mikäli pääsisin kuselle ennen kuin kupla otsassani räjähtäisi…

© Chrystaltail

Chrystaltail

Viesti Kirjoittaja Chrystaltail » Ke 22.04.2009 14:05

- Minne menet?
- Kuselle. Hän meni hevosten luo ja tuli takaisin kun minä olin palannut takaisin.
- Vahdin sinua.
- Siltä näyttää. Luuletko tosiaan että lähtisin täältä jonnekin?
- Valkoisen järjen mukaan sinun pitäisi.
- Minulla on muita suunnitelmia.
- Sinulla siis on mielessäsi jotain?
- Tietysti on.
- Valkoiset, hän tuhahti.
- Ei, kun Naiset, tuhahdin takaisin. Hän kävi nukkumaan. Pitäisikö minun jaksaa olla kokonainen yö olla puhumatta mitään?

- Hei…
- …Unista muminaa…
- No et kai sinä nyt oikeasti nuku?
- Nukuin, aikamuoto on nukuin.
- Sinunhan piti vahtia minua.
- Ja sinun piti pysyä täällä vahtimatta.
- Hö, jos aika käy pitkäksi minun pitänee muuttaa suunnitelmaa.
- Voin siirtyä nukkumaan hevosten kanssa.
- Kiristätkö sinä? Ole hiljaa, nuku, älä karkaa –tai nukun hevosten kanssa?
- Jep.
- Jos nukut hevosten kanssa?
- Niin?
- Voit nukkua myös minun kanssa?
- En.
- Masentavaa hävitä hevosille.
- Varmasti.

Odotin kunnes hän nukkui ja hiivin ulos. Hän ei herännyt vaikka odotin hänen tarttuvan nilkkaani hetkenä minä hyvänsä. Muutaman tunnin kuluttua hän havahtui ja tuli hevosten luo. Hän ravisteli minut hereille.
- Hävisit hevosille, sanoin.
- Arvasin. – Tule sitten, nukun kanssasi.
- Heppaparat jäivät yksin. Laitoimme huovan puolikkaat päällekkäin ja loput reunoista taitoimme erillisiksi makuupusseiksi.
- Sinun pitänee olla äärettömän tyytyväinen..
- Olen, mutta vain kun tiedän että voit nyt nukkua huoletta.

© Chrystaltail

Chrystaltail

Viesti Kirjoittaja Chrystaltail » La 19.12.2009 18:48

- Lopeta!
- En tee mitään. Hiljaisuus.
- Lopeta!
- Mikä? En tee mitään.
- Lopeta!
- Mikä?
- Ajattelu.
- Et saa nukuttua koska ajattelen?
- Olet liian lähellä, kuulen mitä ajattelet.
- Takaisin hevosten luo?
- Ei.
Huokaisin kyllästymisestä.
- Lopeta.
- Lopeta itse, et tiedä paskaakaan siitä mitä ajattelen. Ajattelet itse ja kuvittelet että se on ajatukseni.
- Tiedän mitä ajattelet.
- No ethän tiedä. Luit jonkun guruna pitämäsi kirjan joka kertoi mitä valkoiset naiset ajattelevat kun ne yrittävät nukkua intiaanin vieressä ja siinä kaikki. Kerrotko minullekin, mitä minun pitäisi juuri nyt ajatella? Voisin oppia jotain ja siitähän sinulla on päähänpinttymä.
- Lopeta!
- Ajattelu vai puhuminen? Molemmat tiedämme ettet tarvitse minua mihinkään. Jos olisit halunnut tänne jonkun hiljaisuutta kunnioittavan tuppisuun, olisit tuonut tänne äitini. Tosin senhän jo tiesitkin koska luit ajatukseni.
Hän kääntyi seinämään päin.
- Hah, selkävoitto, ajattelin.
- Lopeta, sanoin.
- Et tiedä mitään.
- Kunhan kokeilin. Luuletko että tässä luolapahasessa saa nukuttua koko yönä?
- Jos haluat.

- Lopeta!
- Päätit siis etten halua nukkua?
- Sinä päätit.
- Päätin juuri että nukun mieluummin hevosten kanssa.
- Et päättänyt.
- Mitä sitten päätin?
- Ajatella.
- Nyt voisin alkaa harkita karkaamista.
- Et sinä pääse karkuun.
- Lopputuloksella ei ole merkitystä. Jos et jaksa kuunnella ajatuksiani etkä päästä takaisin hevosten luo niin mene sinne itse.
- Niitä on kaksi.
- Mitä siitä?
- Kahdet ajatukset.
Aloin nauraa. Hän painoi kätensä suulleni.
- Aiot siis kutsua tänne koko lähitienoon? Minulle riittää yksi teikäläinen.
Puraisin hänen kättään mutta se pysyi paikoillaan.

© Chrystaltail

Chrystaltail

Viesti Kirjoittaja Chrystaltail » Ti 22.12.2009 21:25

Käsi suullani alkoi ärsyttämään ja se oli selvästi tarkoitettu vain ärsyttämään. Puremisesta ei ollut hyötyä enkä tiukentuneen otteen takia pystynyt puraisemaan sitä uudelleen joten vedin nenän kautta ilmaa niin paljon kun jaksoin ja puhalsin niin kovalla paineella kuin pystyin. Tämä synnytti pierun kaltaisia ääniä mutta teho ei silti ollut riittävä irrottamaan kättä pois suuni edestä.
- hmyhhäähmö mhiihä?
- Mitä? Hän kysyi pitäen edelleen kättänsä suullani, löysäten kuitenkin sen verran että pystyin nuolaisemaan kämmentä. Hän irrotti otteensa.
- Hyvää, sanoin.
- Anna kätesi tänne.
- En, puret sitä kuitenkin.
- Itse purit ensin.
- Pure sitä sitten jos joku päivä päätän tukkia sillä suusi, siihen asti se on täysin viaton.
- Hampaasi eivät ole.
- Aiotko siis purra hampaitani vai?
- Aion, jonain päivänä. Tule tänne. Hän tarttui kauimmaiseen huovan reunukseen ja kieräytti minut kiinni itseensä. – Näin huomaan jos yrität häipyä.
- Onko pakko yllyttää?
- On.
- Ha!

Olisin ihan mielellään viimeinkin jo nukkunut mutta haaste on haaste. Odotin niin kauan kunnes kuulosti että hän todella nukkui. En kuitenkaan ehtinyt muuta kuin jännittää kroppani ylös ponnahtamista varten kun hän tarttui kiinni. – Sanoinhan. Irvistin hänelle vastaukseksi.
- Et pärjäisi rezissä päivääkään.
- Onko sieltä piikalikat loppu?
- Voi olla.
- Toit tänne ja mitä? Opetat pyykkäämään, laittamaan ruokaa, hakkaat hiljaiseksi, tunteettomaksi ja luonteettomaksi ja saat mainetta viedessäsi työteliään piian reziin.
- En veisi sitä iloa muilta.
- No niin Chrystal, hevosesi odottaa. Katsoimme molemmat Lucky Lukea.
- Tiesin että tulet, sanoin.
- No sitä rätkätystä oli liian vaikea vastustaa Chrystal, ala tulla.
- Armas vangitsijani en millään haluaisi poistua paikalta mutta tiedäthän Lucky Luken…
- Siksi en viitsinyt siirtää paikkaa, hän olisi tullut perästä kuitenkin.
- Ja taas kaikki tietää kaiken… Plääh! Lähdimme ratsastamaan LL:n kanssa.
- Daltoooniiiiiiiit! Huusin tyhjyyteen.
- Turpa kiinni Chrystal, en millään viitsisi juosta kovempaa, Jolly Jumper tokaisi.
- LL….?
- Hmmm?
- Miksi tulit hakemaan, eihän hänestä ollut vaivaa.
- Sinusta oli. Pidä seuraavan kerran vähemmän meteliä.
- Taidan kääntyä takaisin.
- Ei hän ole enää siellä mutta takuulla joku muu on.
- Eivät takuulla edes yritä purra hampaita :( , huokaisin.

© Chrystaltail

Brazos
Viestit: 556
Liittynyt: Ke 07.03.2007 22:00
Paikkakunta: Yön pimeät kujat

Viesti Kirjoittaja Brazos » Ti 22.12.2009 22:55

Sori, välihuutoja.

Yhdellä scifikirjailijalla (enkä nyt muista nimeä eikä osu hyllystä silmiin)on samanlainen tyyli kirjoittaa CT:llä.

Chrystaltail

Viesti Kirjoittaja Chrystaltail » Ke 23.12.2009 00:06

:twisted:

Vastaa Viestiin