Wild Bill Hickok

Historiaan ja historianharrastukseen liittyvä keskustelu
Vastaa Viestiin
Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » La 09.01.2016 17:51

ihainen oli Lotta ja minusta hyvin edistyksellinen moderni nainen jo nuorena.Tuo sikarin poltto oli hänestä kiva tapa koska siitä juuri nämät hienosto ladyt nyrpistelivät nenäänsä mutta mitä mahdat kun Lotta oli Nation Darling ja viikkotulot olivat $ 5000. Lotasta sanottiin että hän osasi olla ilkikurinen,tempperamenttinen,hassuttelija,ilkeä hyvällä tavalla,pirullinen,pikantti hyvin älykäs sekä jutteli tuhmia piruuttaan ja oli siis värikäs ja energinen luonne.Hän matkusteli paljon ja itse näyttelijänä,burleskinä Ranska oli hänen mielipaikkojaan Euroopassa.

Tämä Kansakunnan Rakas jätti kuolleensa v.1924 yli $ 4, 000, 000 omaisuuden ja kaikki meni hyväntekeväisyyteen niin veteraaneille kuin vanhoille näyttelijöille sekä eri eläinten suojeluun. Sanottiin että hän oli koko Amerikan rakastetuin henkilö ja siksi Lotta tykkkäsi näistä boheemi tempauksistaan,tuhmat jutut ja lyhyet hameet viktoriaanisena aikana. Tässä tämän Lotan mielipahe v.1869 Cabareessa.Englanissa hän oli myös hyvin suosittu esiintyjä ja rakastettu henkilö.

Kuva

Tyylikäs ja boheemi mimmi ja kaunis sekä älykäs sellainen.Tällä tytöllä oli kanttia näyttää kaapin paikka seurapiiri rouville koska Haukka hyvin totesi että tuo omaisuus oli sellaista luokkaa että veti ladyt ja äijätkin hiljaiseksi ja tietysti tuo nimitys Nation Darling ei ihan joka tytölle tule.
Kuva

_________
Witko

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » Su 10.01.2016 00:42

Tässä yksi lännentyttö, ööö tai oikeastaan ”lännenmiehen sisko”.

Kolmetoistalapsisen perheen nuorimmainen Lula Betenson Parker oli kuusivuotias kun hänen isoveljensä Rober LeRoy Parker (Butch Cassidy) lähti ”maantielle”.

Pitkälle yli ”ysikymppiseksi” elänyt Lula päätti vielä eläkepäivinään tehdä vähän nappulaa Buch Cassidyn nimellä. Hän kirjoitti bestsellerin ”Butch Cassidy My Brother.
Lula kertoi kirjassaan Butchin palanneen valtoihin 20-luvulla ja tavanneen perheenjäseniään.
Visiitti kotinurkilla oli kestänyt useita päiviä.
Lulan kertoman mukaan, myös Sundance Kid ja Etta palasivat Yhdysvaltoihin.
Lulan poika Mark Betenson kuitenkin kertoi myöhemmin, että äiti oli halunnut tehdä veljellään vähän rahaa ja sepittänyt koko jutun.

Niin tai näin, jotkut uskovat Lulan tarinaan toiset taas eivät.
Joka tapauksessa Paul Newman ja Ropert Redford tapasivat tämän kuuluisan lainsuojattoman siskon kuvatessaan menestysfilmiä” Butch and Kid”. Kerrotaan, että Newman oli esitellyt itsensä tälle hoikalle elegantille rouvalle sanoilla: ”Hei, olen Butch”, johon Lula oli vastannut:” Hei, olen sinun sisaresi”.

Jari

Kuva
Jari Teilas

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » Su 10.01.2016 10:43

Jari Teilas kirjoitti:Tässä yksi lännentyttö, ööö tai oikeastaan ”lännenmiehen sisko”.

Kolmetoistalapsisen perheen nuorimmainen Lula Betenson Parker oli kuusivuotias kun hänen isoveljensä Rober LeRoy Parker (Butch Cassidy) lähti ”maantielle”.

Pitkälle yli ”ysikymppiseksi” elänyt Lula päätti vielä eläkepäivinään tehdä vähän nappulaa Buch Cassidyn nimellä. Hän kirjoitti bestsellerin ”Butch Cassidy My Brother.
Lula kertoi kirjassaan Butchin palanneen valtoihin 20-luvulla ja tavanneen perheenjäseniään.
Visiitti kotinurkilla oli kestänyt useita päiviä.
Lulan kertoman mukaan, myös Sundance Kid ja Etta palasivat Yhdysvaltoihin.
Lulan poika Mark Betenson kuitenkin kertoi myöhemmin, että äiti oli halunnut tehdä veljellään vähän rahaa ja sepittänyt koko jutun.

Niin tai näin, jotkut uskovat Lulan tarinaan toiset taas eivät.
Joka tapauksessa Paul Newman ja Ropert Redford tapasivat tämän kuuluisan lainsuojattoman siskon kuvatessaan menestysfilmiä” Butch and Kid”. Kerrotaan, että Newman oli esitellyt itsensä tälle hoikalle elegantille rouvalle sanoilla: ”Hei, olen Butch”, johon Lula oli vastannut:” Hei, olen sinun sisaresi”.

Jari

Kuva
Tässä vielä lempeä tuokiokuva, jossa Lulu ja Robert Redford keskustelevat Lulan ja Butchin kotimökin edustalla aikaan jolloin "Ropert" valmisteli hienoa kirjaansa "Outlaw Trail'ia".

Jari

Kuva
Jari Teilas

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Su 10.01.2016 14:10

Aivan. Löysin tuosta tiedonmuruja.

Kun 20th Century Fox julkisti vuoden 1969 pääsylipputulonsa elokuvasta 'Butch Cassidy and the Sundance Kid", uteliaat toimittajat alkoivat etsiä Cassidyn lapsuudenkotia ja löysivät lopulta Butchin nuorimman sisaren Mrs. Lula Parker Betenson, ikä. 86. Hän kertoi toimittajille, että Cassidy ei ollut kuollut Etelä-Amerikassa vuonna 1909, kuten laajalti uskottiin, vaan oli tullut takaisin vierailemaan 16 vuotta myöhemmin. Lula sanoi, että Butch kuoli Spokanessa, Wasingtonissa vuonna 1937, ja vietti viimeiset vuotensa turkismetsästäjänä ja malminetsijänä.

Tuo Juvan laittaman kuvan mökki oli Utahissa jossakin Circlevillen takamailla. Aikoinaan hyvin lähellä oli kulkenut kuuluisa piute-intiaanien käyttämä reitti.

Kuva
Haukka

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » Su 10.01.2016 16:05

Haukka kirjoitti:Aivan. Löysin tuosta tiedonmuruja.

Kun 20th Century Fox julkisti vuoden 1969 pääsylipputulonsa elokuvasta 'Butch Cassidy and the Sundance Kid", uteliaat toimittajat alkoivat etsiä Cassidyn lapsuudenkotia ja löysivät lopulta Butchin nuorimman sisaren Mrs. Lula Parker Betenson, ikä. 86. Hän kertoi toimittajille, että Cassidy ei ollut kuollut Etelä-Amerikassa vuonna 1909, kuten laajalti uskottiin, vaan oli tullut takaisin vierailemaan 16 vuotta myöhemmin. Lula sanoi, että Butch kuoli Spokanessa, Wasingtonissa vuonna 1937, ja vietti viimeiset vuotensa turkismetsästäjänä ja malminetsijänä.

Tuo Juvan laittaman kuvan mökki oli Utahissa jossakin Circlevillen takamailla. Aikoinaan hyvin lähellä oli kulkenut kuuluisa piute-intiaanien käyttämä reitti.

Kuva
Kun Lulan perhe kuuli uutisen, jota olivat pelänneet jo vuosia, että hänen veljensä ja Harry Lonabaugh olivat kuolleet Boliviassa, he eivät kuitenkaan aluksi olleet uskoa tarinaa, mutta myöhemmin pelko alkoi kaivertaa mieliä, jos se sittenkin olisi totta.

Sitten eräänä päivänä eräs eloonjäämishuhuista sai tuulta alleen. Circlevillen aikainen lapsuuden ystävä Jim Gass, joka asui tuohon aikaan Kaliforniassa oli käymässä sukulaistensa luona, kertoi Parkereille, että hän oli nähnyt Los Angelesista lähtevässä junassa Butch Cassidyn. He olivat jopa moikanneet toisilleen. Sitten juna pilli oli puhaltanut ja Butch oli kadonnut.

Lulan tarinan mukaan heidän rukouksiinsa vastattiin 1925.

Se oli kaunis syksyinen päivä. Parkerit olivat muuttaneet kaupunkiin, mutta omistivat vielä maatilan Circle Valleyssa. Lulan veli Mark oli korjaamassa tuolloin aitaa kun tuliterä musta Ford kaartoi tilalle. Autosta nousi mies, joka Markin mielestä näytti kaukaa hänen serkultaan Fred Leviltä. mutta kun mies tuli lähemmä, Mark ei voinut olla tunnistamatta tuota Parkermaista virnistystä. Tulija oli hänen veljensä Robert LeRoy Parker.

Perinteisten haalaamisten ja selkään taputtelujen jälkeen veljeksen nousivat autoon ja hurauttivat kaupunkiin, jossa miesten 81-vuotias isä, Max Parker asui usean poikamiespoikansa kanssa.

Lula oli tuohon aikaan jo naimisissa ja asui aivan kivenheiton päässä isästään.
Kun isä kertoi kuka mies oli, Lula kirjoitti kirjassaan, että tuntui kuin hänen polvensa olisivat olleet kumia, eikä hän tuntunut pysyvän lainkaan tolpillaan.

Kun he kysyivät miksi Butch ei ollut ilmoittanut itsestään aikaisemmin, Butch oli kertonut ettei ollut halunnut tuottaa perheelleen surua ja mielipahaa omista teoistaan.

Lula kertoi, että hänen veljensä kertoi, että myös Harry Longabaugh oli palannut Yhdysvaltoihin. Harry oli tullut jo aiemmin koska Butchin jalka oli kiukutellut eteläamerikan-vuosina.

Lulan mukaan Butch oli Etelä-Amerikasta häivyttyään mennyt ensin Meksikoon, ja tavannut Mexico Cityssä yllättäen Etta Placen. Etta oli kertonut, että he asuivat Meksikossa. Butch oli viettänyt heidän seurassaan useita päiviä. sen jälkeen hän ei ollut heitä enää tavannut.

Meksikosta velipoika oli reissannut Eurooppaan. Butch oli pitänyt varsinkin Italiasta. Hän oli viettänyt aikaansa myös Alaskassa, mutta siellä oli ollut liian kylmää.
Ikävä oli lopulta tuonut hänet lähelle vanhoja nurkkia.

Kun he olivat kysyneet, kuinka he olivat selvinneet San Vincenten –verilöylystä, Butch oli paljastanut, että heidän ystävänsä Percy Seibert oli tahallaan hämännyt Pinkertonia ja tunnustanut ruumiit Kidiksi ja häneksi. Lulan tarinan mukaan kuolleet gringot olivat olleet pikkutekijöitä Valloista.

Nyt Lula jäit kiinni.

Todellisuudessa Seibert ei ollut edes nähnyt koskaan ruumiita. kukaan muukaan ei koskaan identifioinut kuolleita gringoja. Eikä kukaan levittänyt tällaista huhua kuolleista ennen vuotta 1930. Lula vain ei tiennyt tätä tosiasiaa.

Jari
Jari Teilas

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » Su 10.01.2016 16:06

Mielenkiintoinen tieto Jarilta ja Haukalta tuosta Butchin siskosta. Oli minulle uutta tietoa. Paul Newmanilla on kyllä sellainen äijä karisma että Clint on vain samaa luokkaa.

Butchin ja Sundancen kuolema Boliviassa on edelleen auki monien historioitsijoiden mielestä ja taitaa olla aina mysteeri l. palasivatko Yhdysvaltoihin myöhemmin vai ampuivatko Bolivian karabieneerit heidät.

Tuli tuosta Butchin siskosta mieleen että tässä on vähemmän tunnettu nainen mutta pisti iässä vielä paremmaksi 95.vuotias. Syntyi v.1882 ja kuoli v.1978.
Anna Emmaline McDoulet aka Cattle Annie ja nuori kovapintainen narttu(Bill Tilgham kuvaili näin) Jenna Stevenson aka Little Britches. Olivat kyllä tunnettuja varsinkin Oklahoman Intiaaniterritoriossa ja ratsastivat vakoojina,hevosvarkaina sekä viinanmyyjinä väkivaltaisessa jengissä josta ei moni elänyt vanhaksi l. Doolinin jengissä. Bill Tilghamin on väitetty pidättäneen Little Britchesin ja samalla kertaa myös Cattle Annien joka putosi ikkunasta mutta Little Britches ampui Winchesterillään Tilghamia päin ja tämän apulaissheriffi Steve Burkea. Tilgham ampui Britchesin hevosen tämän alta mutta vielä senkin jälkeen "kovapintainen narttu" yritti ampua pistoollillaan Tilghamia ja yritti vielä päällekäymistä l. fyysistä väkivaltaa.

Tästä pidätyksestä on kahtaa eri kantaa kylläkin koska The Oklahoma of Journal and History Culture lehti väitti että Bill Tilgham ei ollut mukana pidätyksessä vaan apulaissheriffit Steve Burke ja Frank Canton ja tämä Little Britches ei olisi ollenkaan ollut Doolinin jengissä eikä edes lainsuojaton mutta se on kyllä väärä tieto. Tässä oli alkuesittely ko. neidoista.

Cattle Annie ja Little Britches
Kuva

_________
Witko

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Su 10.01.2016 17:36

Jari kirjoitti:Nyt Lula jäit kiinni.

Todellisuudessa Seibert ei ollut edes nähnyt koskaan ruumiita. kukaan muukaan ei koskaan identifioinut kuolleita gringoja. Eikä kukaan levittänyt tällaista huhua kuolleista ennen vuotta 1930. Lula vain ei tiennyt tätä tosiasiaa.

Siis vanharouva Lula tahkosi sievoisen summan rahaa ratsastamalla isoveljensä maineella. Tai oikeammin sanottuna hyödyntämällä elokuvaa Butch Cassidy and the Sundance Kid" . No yrittänyttä ei laiteta ja Lulan tapauksessa tämä pikku huijaus upposi hyvin ihmisiin. Lisäksi hän esitti lähes 20 “silminnäkijää”, jotka vannoivat, että Butch oli palannut länteen. Mahtoivat olla niin sanottuja vähemmän luotettavia lähteitä. Paikallisen tenuremmin miehiä ja muita kulmakunnan eläjiä, jotka olisivat olleet valmiit myymään pikkusiskonsa olutkolpakosta.

***************** ************ ******

Tuosta on lyhyt matka teini-rikollisiin, jotka ovat jättäneet unohtumattoman jälkensä Oklahoman ja intiaaniterritorion historiaan. Siis nämä Witkon mainitsemat Cattle Annie ja Little Britches. Oklahoman omat pikku kullannuput. Muualla heitä ei juuri noteerata, mutta oklahomalaisille he ovat merkittävimmät paikalliset lainsuojattomat.

Anniesta ei olisi tullut ikinä lainsuojatonta, ellei hänen perheensä olisi muuttanut Oklahomaan ja asettunut oto-intiaanien territorioon. Annie oli tuolloin 12-vuotias, eli juuri siinä iässä, jossa ulkopuolisia vaikutteita omaksutaan joka puolelta paitsi vanhemmilta. Otot sattuivat olemaan tavallista siveettömämpää kansaa, mutta varsinaisia mallikansalaisia eivät olleet alueen valkoisetkaan asukkaat. He olivat parroittuneita ja likaisissa rytkyissä kuljeksivia lainsuojattomia, jotka tuoksahtivat väkijuomilta ja käyttäytyivät vallattomasti. Annieta tämä mainittu ihmisryhmä veti magneetin tavoin puoleensa. Myös Annien paras kaveri Little Britches tykkäsi tällaisesta hieman rennommasta elämänmuodosta ja niinpä tytöt antautuivatkin lain likaisemmalle puolelle.

Tästä jatkan viimeistään huomenna.

Teini-enkelit

Kuva
Haukka

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ma 11.01.2016 12:29

Anna Emmaline McDoule ja hänen paras ystävänsä Jennie Stevenson Stephens aloittivat kirjavat vaiheensa työelämän palveluksessa jo varhaisteineinä. He liittyivät Doolin jengiin, jonka johtajana toimi Bill Doolin niminen lainsuojaton. Tämä roistojengi ryösteli ammatikseen lähinnä junia ja pankkeja, mutta heiltä onnistui sujuvasti muunkintyyliset lainvastaiset hommat. Kuten jo aiemmin mainitsin, tytöt olivat ihastuneet lainsuolattomien elämäntapaan ja karkasivat kotoaan vain päästäkseen mukaan Doolinin jengiin. Doolin itse oli vähän yli kolmekymppinen, hieman pistäväsilmäinen mies, joka tarjoili pitkien viiksiensä takaa tytöille hurmaavimman hymynsä. Jennien ja Annan polvet menivät vatkuliksi aina kun Doolin vain vilkaisikin heihin. Ei mennyt kauankaan, kun Doolin antoi suojateilleen lempinimet, jotka tunnetaan yhä. Jenniestä tuli Little Britches (pikku polvihousu) ja Anna Emmalinesta Cattle Annie.

Tytöt osottivat tnopeasti tarpeellisuudensa Doolinille varastelemalla hevosia, aseita ja ammuksia ja kunnostautuivat myös varottamalla lainsuojattomia virkavallan liikkumisesta lähistöllä. Tytöt olivat myös melkoisia bisnesnaisen alkuja, sillä he myivät wiskiä osage-intiaaneille, joilla oli jatkuva jano. Kauppa kävi hyvin enkä ollenkaan epäile etteivätkö tytöt olisi hieman laimentaneet viskiään. Loraus vettä joukkoon, mutta ei niin paljon, että osaget olisivat huomanneet veden makua. Väitetään, että molemmista tytöistä kehittyi nopeasti erinomaisia ampujia. Oli kysymyksessä sitten käsiase tai kivääri, ampuminen sujui mallikkaasti.

Pari vuotta myöhemmin lainvalvojat jäljittivät Cattle Annien ja Little Britchesin. Pidätyksen yhteydessä apulais-sheriffi Steve Burke onnistui vääntämään aseen pois Annien kädestä, mutta Britches oli kovempi pala. Kuten Witko mainitsi, tämä teini-riiviö vastasi lainvalvojien saapumiseen yrittämällä avata tulen miehiä kohti. Little Britches pääsi karkuun sheriffien rynnistystä, mutta pako päättyi kun hevonen ammuttiin tytön alta.

Hieman myöhemmin sheriffi Bill Tilghman oli lähes hätää kärsimässä pikku Britchesin kanssa. Tämä raapi, potki ja puri Tilghmania ja sihisi kuin villikissa “Pidä limaiset näppisi irti minusta senkin haiseva pervo!”

Tilghmailla yritti saada pitävää otetta sätkivästä tytöstä ja karjui "Kyllä minä sinut vielä opetan kunnioittamaan lakia ja virkavaltaa senkin keskenkasvuinen pikku narttu!"

Britches lopetti vastarintansa ja oli antautuvinaan, mutta tempasi äkkiä vaatteistaan esiin pistoolin ja yritti ampua muutaman ylimääräisen ilmanotto-aukon lainvalvojaan.

Lopulta tytöt passitettiin vankilaan. Siellä heidän käytöksensä oli moitteetonta ja vankilanjohtaja ihastui näihin teinienkeleihin niin perusteellisesti, että tuomiota lyhennettiin tuntuvasti.
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » Ma 11.01.2016 19:13

Vielä sen verran tästä kovapintaisesta pikku nartusta l. Little Britchersistä että hän oli yksi harvoista naisista Franminghanin vankilassa joka synnytti tässä vankilassa.
Kun hän vapautui v.1896 "hyvän käytöksen johdosta" niin siitä eteenpäin on hänen tiensä tuntematon. Sanottiin että hän palasi perheensä luo ja meni kolmannen kerran naimisiin ja perusti perheen ja eli Tulsassa,Oklahomassa. Kuolinvuotta ei edes tiedetä.


Mutta nyt palataan sievistä tytöistä kovemman luokan lainsuojattomaan joka kantoi jopa oman nimistä sotaansa. Kyseessä oli tämä mies Ned Christie,Cherokee,joka oli nuorena tunnettu marmorikuulien heittäjä ja pallon kiinniotossa sekä taitava viulisti.
Tässä hänestä parempi kuva kuin se viimeinen hyvin makaaberi Vanhan Lännen tyylinen kuva.
Kuva

Ned Christie War oli hänen amokkinsa joka kesti uskomattomat viisi vuotta ja hänestä sanottiin että hän oli yksi pahimmista murhamiehistä ja säälimätön sekä häikäilemätön mielipuoli joka vihasi valkoista miestä yli kaiken.Hän oli kuulemma syntynyt tappajaksi. Huhut väittivät että hän oli tappanut ainakin 11 ihmistä vaikka virallisesti häntä syytettiin yhdestä murhasta joka koski US Apulaismarshall Daniel Maplesin tappoa. Tämä syyte oli todennäköisesti väärä koska myöhemmin v.1918 eräs mies Dick Humphreys kertoi että Ned ei ollut tämä tappaja vaan mies nimeltä Bud Trainer oli tämä oikea tappaja. Ned oli Cherokee ja vastusti mm. rautatien etenemistä läpi Intiaanien alueen ja oli vielä korkeassa asemassa Cherokeiden Neuvostossa. Tästä rautatien estämisestä hän olisi saanut vaikutusvaltaisia vihamiehiä.

Oliko tämä se syy vai mistä tämä kaikki viha oikein alkoi koska Ned oli arvostettu jäsen Cherokeiden Kansallisessa Neuvostossa. Taitava seppä hän oli myös ammatiltaan ja vielä taitavampi aseseppä. Hän oli pitkä ja komea mies 1,93 cm pitkä ja sanottiin että parhain ampuja eri kilpailuissa ja Cherokee Kansakunnan yksi parhaista tarkka-ampujista. Häntä metsästi kuin kania eri Possein takaa-ajo ryhmät v.1891-1892.Tämä oli silkaa ihmisjahtia ja eri Posse-ryhmillä oli ainoa ajatus ainoastaan kuolleena ei hengissä palkkiota haluttu edes ajatella epävirallisesti.

Tässä yksi monista Posse ryhmistä jotka olivat Ned Christien takaa-ajossa tai paremmin tapporyhmänä hänen perässään.

Kuva[img]

Tämä oli vain alkuesittely Ned Christiestä koska tuon tuon viiden vuoden aikana oli todella monta eri tapahtumaa ja tappoja myös. 1887-1892 väliseltä ajalta.Tätä saa jatkaa nyt muut miehet............

____________
Witko

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » Ma 11.01.2016 19:36

[quote="Witko"
Tässä yksi monista Posse ryhmistä jotka olivat Ned Christien takaa-ajossa tai paremmin tapporyhmänä hänen perässään.

Kuva[img]

Tämä oli vain alkuesittely Ned Christiestä koska tuon tuon viiden vuoden aikana oli todella monta eri tapahtumaa ja tappoja myös. 1887-1892 väliseltä ajalta.Tätä saa jatkaa nyt muut miehet............

____________
Witko
[/quote]

Istumassa keskellä, kovaotteinen lainvalvoja Paden Tolbert, joka Heck Thomasin kanssa jahtasi kieli pitkällään Nediä.
Nyt en kyllä pysty muistamaan oliko hän SE, joka Christien lopulta surmasi. Todennäköisesti ei.

Jari
Jari Teilas

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 13.01.2016 07:37

Väitettiin, että Ned Christie oli yksi ilkeimmistä miehistä, jotka koskaan ovat kantaneet asetta Oklahoman intiaaniterritoriossa. Kuten Witko mainitsi häntä pidettiin synnyinnäisenä murhaajana.

Tämä tietenkin on liioiteltu väittämä, sillä ei Ned synnyinnäisesti ollut paha, mutta hän oli saanut verenperintönään joukon väkivaltaisia geenejä. Jo nuorena nämä niin sanotut pahat geenit saivat hyvin vahvan itämisalustan kun taas hänen hyväntahtoiset geeninsä jäivät kehittymättä. Et voinut olla hyvä ja kiltti mies alueella, joka oli täynnä pahuutta ja valkoisen väestön vihaa intiaaneja kohtaan. Pahuus siis kasvoi Nedin sisällä ja sai hieman lujemman otteen. Se ei ollut sellaista pahuutta, jonka me tunnemme, vaan enemmänkin oikeutettua vihantunnetta niitä kohtaan, jotka olivat aiheuttaneet cherokeiden alennustilan. Ensimmäisellä työpaikalla kerrotut jutut 1830-luvun “kyynelten polusta” ja Amerikan hallituksen mielivaltaisuus vuosikymmenien varrella jäivät voimakkaina Nedin alitajuntaan ja viha alkoi kyteä voimakkaampana...

Omiensa joukossa Christie oli arvostettu. Hän oli cherokeiden kansallisen neuvoston jäsen ja yksi niistä kolmesta lainsäätäjästä, jotka pystyivät antamaan neuvoja neuvoston päämiehelle. Hän puolusti kiivaasti muun muassa cherokeiden suvereniteettiä. Christien käytös oli kaikenkaikkiaan sivistynyttä, hän puhui englantia hienosti eikä muistuttanut ollenkaan sellaista kurjaa viheliäistä rääsyläistä kuin monet muut Oklahoman intiaanit. Lisäksi Ned oli komea ja valkoiset sutturat vilkuilivat häntä salaa pitkien ripsiensä takaa. Jos tuo ei olisi intiaani, ottaisin siitä rakastajan...

Neuvostossa istuessaan Ned pääsi nopeasti niiden ongelmien jäljille, jotka eniten ahdistivat cherokee-yhteisoä. Nämä ongelmat olivat valkoisen miehen väkijuoma ja valkoinen mies itse. Viinan tehtävä oli murentaa cherokee sisältäpäin ja saada tämä riippuvaiseksi tästä jalosta liemestä. Sen jälkeen valkoisten oli helppo päästä käsiksi viinan rappeuttaman kansakunnan reservaattiin ja pilkkoa se pieniin murusiin.

Menihän se ammuskeluksi, mutta itse näen Nedin käytöksen oikeutettuna. Hän saattoi ampua yli kymmenen miestä, mutta varsinaisia todisteita noista tuskin löytyy. Täytyy heitellä miehestä myöhemmin joitakin tarinoita, mutta tuossa siis raamit miehen ympärille.

Palavasilmäinen Ned

Kuva
Haukka

Haukka
Viestit: 6326
Liittynyt: Pe 12.03.2010 21:08
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Haukka » Ke 13.01.2016 15:59

Siksi mielenkiintoinen heppu, että pari sanaa lisää Ned Christiestä.

Vaikka Christien yksittäiset sanalliset raivonpuuskat kohdistuivat yhä lisääntyvässä määrin Yhdysvaltain intiaanipolitiikkaan ja muihin vastaaviin aiheisiin, häntä ei syytetty ainoastakaan rikoksesta cherokeiden kansakunnan alueella. Vasta toukokuun neljäs päivä vuonna 1887 kaikki muuttui. Tuolloin ammuttiin muuan mies nimeltään Daniel Maples. Kyseinen heppu sattui olemaan lainvalvoja, tarkalleen ottaen arkansasilaisen Bentonvillen apulais-sheriffi. Maples oli matkustanut cherokeiden pääkaupunkiin Tahleqwuahiin, jossa hänen tarkoituksensa oli asettaa stoppi yhä kiivaammaksi paisuneelle laittomalle alkoholikaupalle.

Maplesin kuolinpäivänä Ned Christie poistui asunnostaan Tahleqwuahissa. Nedillä oli edessään tapaaminen senaatissa seuraavana päivänä. Tuon kyseisen neljännen päivän iltana Ned ja hänen kaverinsa John Parris poikkesivat erään Jennie Schellin luo särpimään viskiä. Jennien paikka oli itse asiassa täyden palvelun talo. Sillä siellä oli juotavan lisäksi tarjolla myös naisia vaativaankin tarpeeseen. En tiedä tarkalleen millainen Nedin viettämä iltayö oli. Kenties hän kippasi vain muutaman viskin ja jätti kauniit prostituoidut rauhaan.

Seuraavana aamuna 5. toukokuuta Cherokeiden kevytratsuväen poliisipartio rynnisti Jennyn täydenpalvelun majataloon. Intiaanipolisit kertoivat Maplesin murhasta ja halusivat tietää missä Ned Christie oli. Jennie pyöritteli silmiään säikähtäneenä ja kertoi, että Christie ja Parris olivat pistäytyneet hänen talossaan, mutta ehtineet jo poistua. Jennie lisäsi, että kumpikin etsityistä miehistä oli poistunut kohtuullisessa laitamyötäisessä.

Kevytraratsuväki jatkoi etsintöjään ja pidätti Parrisin. Parris heitettiin selliin syytettynä Maplesin ampumisesta. Sellielämä ei luonnollisestikään miellyttänyt mukavuuksiin tottunutta Parrisia ja hän kertoi nopeasti poliiseille, että Maplesin surmaaja oli Ned Christie. Christie oli valmis kävelemään poliisin luo ja kertomaan, että Parris valehteli. Nedin ystävät kuitenkin kielsivät häntä antautumasta ja lupasivat kerätä todisteita hänen syyttömyydestään. Poliisi sen sijaan uskoi Parrisia ja Ned Christiestä tuli etsintäkuulutettu Maplesin murhasta – teosta, jota hän ei ollut tehnyt.

Vuosia jälkeenpäin muuan musta mies nimeltään Richard Humphrey todisti, että oli ollut silminnäkijänä Maplesin murhassa. Hänen mukaansa ampuja oli hyvin riidanhaluisena tunnettu puoliverinen cherokee, joka tunnettiin nimellä Bud Trainor. Verityön sattuessa Humprey oli pelännyt henkensä puolesta, eikä ollut uskaltanut kertoa cherokee-poliiseille mitään havainnoistaan. Myös monet muut olivat nähneet Trainorin kumppaneineen ammuskelemassa kaupungin pääkadulla Musgokee Avenuella.

Koska Humphrey ei kertonut tietojaan, Ned Christiestä tuli henkipatto ja takaa-ajettu yhteiskunnan vihollinen. Hän vältteli lain kouraa, eikä piitannut enää keinoista, jolla sen teki. Hän puolusti itseään koska oli syytön verityöhön, josta häntä etsittiin.

Tämä todennäköinen murhaaja Bud Trainor kohtasi loppunsa vuonna 1896, jolloin eräs musta cowboy tyhjäsi häneen haulikkonsa.

Lähteinä Philip W. Steelen Last Cherokee Warriors ja A.T. Burtonin Black Gun, Silver Star: The Life and Legend of Frontier Marshal Bass
Haukka

Witko
Viestit: 7880
Liittynyt: Ti 09.02.2010 14:59
Paikkakunta: Pori

Viesti Kirjoittaja Witko » Ke 13.01.2016 21:41

Haukka kirjoitti:Siksi mielenkiintoinen heppu, että pari sanaa lisää Ned Christiestä.

Vaikka Christien yksittäiset sanalliset raivonpuuskat kohdistuivat yhä lisääntyvässä määrin Yhdysvaltain intiaanipolitiikkaan ja muihin vastaaviin aiheisiin, häntä ei syytetty ainoastakaan rikoksesta cherokeiden kansakunnan alueella. Vasta toukokuun neljäs päivä vuonna 1887 kaikki muuttui. Tuolloin ammuttiin muuan mies nimeltään Daniel Maples. Kyseinen heppu sattui olemaan lainvalvoja, tarkalleen ottaen arkansasilaisen Bentonvillen apulais-sheriffi. Maples oli matkustanut cherokeiden pääkaupunkiin Tahleqwuahiin, jossa hänen tarkoituksensa oli asettaa stoppi yhä kiivaammaksi paisuneelle laittomalle alkoholikaupalle.

Maplesin kuolinpäivänä Ned Christie poistui asunnostaan Tahleqwuahissa. Nedillä oli edessään tapaaminen senaatissa seuraavana päivänä. Tuon kyseisen neljännen päivän iltana Ned ja hänen kaverinsa John Parris poikkesivat erään Jennie Schellin luo särpimään viskiä. Jennien paikka oli itse asiassa täyden palvelun talo. Sillä siellä oli juotavan lisäksi tarjolla myös naisia vaativaankin tarpeeseen. En tiedä tarkalleen millainen Nedin viettämä iltayö oli. Kenties hän kippasi vain muutaman viskin ja jätti kauniit prostituoidut rauhaan.

Seuraavana aamuna 5. toukokuuta Cherokeiden kevytratsuväen poliisipartio rynnisti Jennyn täydenpalvelun majataloon. Intiaanipolisit kertoivat Maplesin murhasta ja halusivat tietää missä Ned Christie oli. Jennie pyöritteli silmiään säikähtäneenä ja kertoi, että Christie ja Parris olivat pistäytyneet hänen talossaan, mutta ehtineet jo poistua. Jennie lisäsi, että kumpikin etsityistä miehistä oli poistunut kohtuullisessa laitamyötäisessä.

Kevytraratsuväki jatkoi etsintöjään ja pidätti Parrisin. Parris heitettiin selliin syytettynä Maplesin ampumisesta. Sellielämä ei luonnollisestikään miellyttänyt mukavuuksiin tottunutta Parrisia ja hän kertoi nopeasti poliiseille, että Maplesin surmaaja oli Ned Christie. Christie oli valmis kävelemään poliisin luo ja kertomaan, että Parris valehteli. Nedin ystävät kuitenkin kielsivät häntä antautumasta ja lupasivat kerätä todisteita hänen syyttömyydestään. Poliisi sen sijaan uskoi Parrisia ja Ned Christiestä tuli etsintäkuulutettu Maplesin murhasta – teosta, jota hän ei ollut tehnyt.

Vuosia jälkeenpäin muuan musta mies nimeltään Richard Humphrey todisti, että oli ollut silminnäkijänä Maplesin murhassa. Hänen mukaansa ampuja oli hyvin riidanhaluisena tunnettu puoliverinen cherokee, joka tunnettiin nimellä Bud Trainor. Verityön sattuessa Humprey oli pelännyt henkensä puolesta, eikä ollut uskaltanut kertoa cherokee-poliiseille mitään havainnoistaan. Myös monet muut olivat nähneet Trainorin kumppaneineen ammuskelemassa kaupungin pääkadulla Musgokee Avenuella.

Koska Humphrey ei kertonut tietojaan, Ned Christiestä tuli henkipatto ja takaa-ajettu yhteiskunnan vihollinen. Hän vältteli lain kouraa, eikä piitannut enää keinoista, jolla sen teki. Hän puolusti itseään koska oli syytön verityöhön, josta häntä etsittiin.

Tämä todennäköinen murhaaja Bud Trainor kohtasi loppunsa vuonna 1896, jolloin eräs musta cowboy tyhjäsi häneen haulikkonsa.

Lähteinä Philip W. Steelen Last Cherokee Warriors ja A.T. Burtonin Black Gun, Silver Star: The Life and Legend of Frontier Marshal Bass
*****************************************************

Totta Haukka haastat. Itse veikkaan samaa että Ned Christien vaikutusvalta Cherokeiden parissa sekä se että hän oli intiaani riitti hänen tuomioonsa. Ned ei ollut tappanut tätä apulaismarshallia josta häntä virallisesti syytettiin ja sen jälkeen lähes jokainen tappo Oklahomassa meni Nedin piikkiin.Kyllä hän ampui ihmisiä tuon lähes viiden vuoden sodan aikana mutta ei hän ollut mikään synnynäinen tappaja niin kuin aikalaiset hänestä kirjoittivat. Hänen pidättäminen ja tappaminen oli suuri tapaus ja itse Isaac Parker halusi näitä valokuvia missä hän onnitelee Posse ryhmän tappajia ja Nedin ruumis on nostettu lavalle köysiin jota jaettiin valokuvana pitkin Yhdysvaltoja.Tämä kuva otettiin kuulemma kovassa rahapulassa ja myytiin pitkin tivoleita ja kauppoja ympäri Yhdysvaltoja. Jari oli oikeassa että Heck Thomas ei ollut tämä Nedin tappaja. Sam Mapples tappoi Nedin lopussa piirityksen................

Tämä lopputaistelu oli myös melkoinen tapahtuma ja Ned osoitti melkoista sitkeyttä loppuun asti sillä hän tiesi että elävänä hän ei pääse.

Tässä tämä kuuluisa rahastus valokuva Ned Christiestä
Kuva

Posse ryhmän keskellä myös
Kuva

_______________
Witko

Jari Teilas
Viestit: 2476
Liittynyt: La 24.03.2007 13:56

Viesti Kirjoittaja Jari Teilas » Ke 27.01.2016 11:33

Hieno juttu!

Kiitos.

Jari
Jari Teilas

Vastaa Viestiin