1 mile shot

[Brazos]

Auttakaa miestä mäessä, tai sen alla.

En kuollaksenikaan saa päähäni sitä, metsästäjää, scouttia tms. joka pudotti inkkarin kiväärillä vajaan mailin päästä. Muistan minkä näkönenkin se heppu oli, mutta se nimi.... perkele, ei tule millään.

[wenona]

[quote="Brazos"]Auttakaa miestä mäessä, tai sen alla.

En kuollaksenikaan saa päähäni sitä, metsästäjää, scouttia tms. joka pudotti inkkarin kiväärillä vajaan mailin päästä. Muistan minkä näkönenkin se heppu oli, .....quote]

Kuinkas vanha kaveri sä oikein oot, vai onko kyseessä jokin uudempi tapaus???

[Jari Teilas]

Auttakaa miestä mäessä, tai sen alla.

En kuollaksenikaan saa päähäni sitä, metsästäjää, scouttia tms. joka pudotti inkkarin kiväärillä vajaan mailin päästä. Muistan minkä näkönenkin se heppu oli, mutta se nimi.... perkele, ei tule millään.

Billy Dixonhan tuon tempun teki.

Jari

[Jari Teilas]

Auttakaa miestä mäessä, tai sen alla.

En kuollaksenikaan saa päähäni sitä, metsästäjää, scouttia tms. joka pudotti inkkarin kiväärillä vajaan mailin päästä. Muistan minkä näkönenkin se heppu oli, mutta se nimi.... perkele, ei tule millään.

William (Billy) Dixon (1850-1913) syntyi Ohion piirikunnassa,
nykyisessä Länsi-Virginiassa. Jäätyään orvoksi 12-vuotiaana hän
muutti asumaan setänsä luo Rayin piirikuntaan Missouriin. 14-
vuotiaana hän karkasi kotoaan mukanaan vain yllään olevat vaatteet
sekä pieni säkki, jossa hänellä oli toinen paita ja valokuva
äidistään. Billy Dixon toimi uransa alkuaikoina vankkurirahtaajana ja
-kuskina Kansasissa. Hän oli taitava kiväärin käsittelijä ja toimi
aina silloin tällöin oppaana idästä tasangoille biisoneita
metsästämään tulleille retkikunnille. Vuonna 1869 Dixonista tuli
päätoiminen, yksi ensimmäisistä ammattimaisista
biisoninmetsästäjistä. Hän muisteli kerran ampuneensa 120 biisonia
pitämättä lainkaan taukoa ja vaihtamatta kertaakaan ampumapaikkaa.
Homma oli tuohon aikaan tuottoisaa, ja Dixon suunnitteli perustavansa
kapakan lähelle Hays Cityä biisoneista saamillaan tienesteillä. Kävi
vain niin, että tuolloinen yhtiökumppani Billy Reynolds kavalsi
itselleen kaikki heidän taljoista saamansa tuotot, ja näin Billy
Dixon oli pakotettu palaamaan takaisin metsästyksen pariin.
Dixon oli myös yksi ensimmäisistä metsästäjistä, joka työntyi ns.
Comanche -maahan Texasin Panhandlessa vuonna 1874. Siellä hänen on
kerrottu ampuneen yhdeltä istumalta 82 biisonia noin 2-3 eekkerin
alueelta.
Jatkuva biisoneitten teurastus sai eläinkannan nopeasti hupenemaan,
ja niinpä metsästäjät päättivät työntyä yhä syvemmälle Arkansas-joen
eteläpuolelle, joka näytti houkuttelevalta. Ainoa ongelma vain oli,
että paikka tiedettiin olevan Comanche- ja Kiowa-intiaanien aluetta.
Huolimatta intiaanien kasvavasta vihamielisyydestä joukko
metsästäjiä, Billy Dixon mukaan lukien päätti pystyttää leirin
Canadian-joelle vuonna 1874. He valitsivat paikaksi läheltä Bentin
vanhaa kauppa-asemaa vuonna 1844 hylätyn linnoituksen, jota
kutsuttiin Adobe Walls'iksi.
Kesäkuussa 1874 Quanah Parker hyökkäsi noin 700 soturinsa kanssa
Adobe Wallsin asemalla, jossa juuri tuolloin oli 28 miestä ja yksi
nainen. Metsästäjät, joiden joukossa oli myös Billy Dixon ja Bat
Masterson puolustivat asemaa koko päivän intiaanien hyökkäyksiltä.
Metsästäjistä menehtyi päivän taisteluissa neljä. Se kuinka paljon
intiaaneja kuoli tuossa taistelussa, on arvoitus. Tiedetään
kuitenkin, että biisoninmetsästäjät leikkasivat ainakin 13 kuolleelta
intiaanilta päät, iskivät ne keppien nokkaan ja nostivat linnoituksen
edustalle varoitukseksi. Seuraavana päivänä Billy Dixon lopulta
laittoi pisteen Adobe Wallsin taisteluille, kun puolenpäivän aikaan
tusinan verran intiaaneja ilmestyi uudelleen tarkkailemaan tilannetta
kaukaiselta kukkulalta. Dixon tähtäsi huolella Sharps -luodikollaan
ennen kuin laukaisi. Kukaan ei olisi uskonut, että Dixon osuisi
tuolta matkalta, mutta sitten he näkivät soturin putoavan ratsunsa
selästä. Soturi johon luoti osui, on usein väitetty olleen heimon
poppamies Isatai (Pieni Susi.) Todellisuudessa
Dixonin 'kellistämä' intiaani oli soturi nimeltä Tohohkah. Billy
Dixonin mestarillinen laukaus lopetti Adobe Wallsin taistelun ja
Quanah Parker vetäytyi sotureineen. Myöhemmin metsästäjät mittasivat
välimatkan, jolta Dixon 'pudotti' intiaanin. Aikakirjoihin sen
pituudeksi merkattiin 1,538 jaardia (noin 1,4 kilometriä). Tämä
laukaus teki Billy Dixonin kuuluisaksi ja kasvatti hänen mainettaan
rajaseudulla.

Syksyllä vuonna 1874 Fort Dodgessa Billy Dixon otti pestin
armeijan tiedustelijaksi, kenraali Milesin valmisteilla olevaan
sotaretkeen intiaaneja vastaan. Sotaretkellä Billy Dixon ja Bat
Masterson toimivat luutnantti Frank Baldwinin alaisuudessa. Saavuttuaan
sotaretkeltä takaisin Dodge Cityyn, Billy Dixon otti vastaan
apulaissheriffin viran Fordin piirikunnassa. Hän vastaanotti myös
kongressin myöntämän urhollisuusmitalin intiaanitaistelijana,
taisteltuaan kenraali Nelson A. Milesin joukoissa vuonna 1877.
Billy Dixon toimi armeijan palkkalistoilla aina vuoteen 1883
saakka. Kun puhveli katosi lopulta eteläisiltä tasangoilta Billy
Dixon muutti asumaan lähelle Adobe Wallsia. Kun alueelle perustettiin
postitoimisto, Dixon toimi kaksikymmentä vuotta postinhoitajana.
Vuonna 1894 Dixon avioitui Olive Kingin kanssa. Samana vuonna hänet
valittiin myös Hutchinsonin piirikunnan ensimmäisen šeriffin virkaan,
josta hän erosi, koska hänestä oli vastenmielistä kaikki työhön
liittyvät poliittiset aktiviteetit.
Vaimonsa Oliven, josta myöhemmin tuli kuuluisa journalisti,
kannustamana Dixon saneli elämäkertansa tälle, ja kirja julkaistiin
ensimmäisen kerran juuri hänen kuolemansa jälkeen.

Jari

[Brazos]

Jees, niin olikin, cracias.

Olen mies parhaassa iässä ja lihassa. En ihan ollut Dixonin aikoihin kehissä. Kosmisessa mittakaavassa ei reilut satavuotta ole mitään, eli voidaanhan meidät laskea saman aikakauden tuotteiksi.

[Oscar]

Billy Dixonhan tuon tempun teki.

Melkoinen onnen kantamoinen 1,4 km matkalta!

Mainittakoon sisällissodan ajoilta 1860-luvulta tapahtuma, jolloin pohjoisvaltioiden tarkka-ampuja pudotti 1859 mallisella Sharps paperipatruunakiväärillä etelävaltioiden viestimiehen tornistaan 1500 jaardin (siis sekin n. 1,4 km) etäisyydeltä. Tuon Sharpsin vakiotähtäin on asetettavissa vain 800 jaardiin (n. 730 m), mutta sotilas oli vähän tuunannut tähtäimiä itse. Tuuria varmaan myös oli mukana tuossakin laukauksessa.

[wenona]

Olenhan minä kuullut sellaisista nykypäivinäkin tapahtuneista sattumuksista, että luoti on osunut jota kuta pahasti päähän, vaikka ampujaa ei ole ollut näköpiirissäkään, vaikka harvinaisia ne tilanteet taitaa onneksi olla, mutta siis, koskaan ei tiedä ihan varmaksi, mitä voi tapahtua, kun asetta käsittelee.

[Oscar]

koskaan ei tiedä ihan varmaksi, mitä voi tapahtua, kun asetta käsittelee.

Näinhän se on. Koskaan ei myöskään tiedä mitä voi tapahtua esim. tieliikenteessä. Nuo edellä mainitut tapahtumat ovat kuitenkin taistelutilanteista.
Aseita käsitellessä tulee aina olla varovainen ja huolellinen. Vastuullisessa harrastus- ja kilpailutoiminnassa turvalliseen aseen käsittelyyn kiinnitetäänkin aivan erityistä huomiota.

[Brazos]

Kävin vähän surffailemassa kun Jari ystävällisesti paljasti kaverin nimen. Dixon taisi jopa itsekkin myöntää, laukauksen olleen onnenkantamoinen.
En tosin kauhean hyvin tunne tätä sharpsin big fiftyä. Mikä lienee max kantama? 50-170-700 taisi olla kaliiberi. Meneekö nämä nyt näin kun olen ymmärtänyt, 12,5mm läpimitta, 170 ruudin määrä ja 700 skoden paino ja graaneista puhutaan?

[Oscar]

50-170-700 taisi olla kaliiberi. Meneekö nämä nyt näin kun olen ymmärtänyt, 12,5mm läpimitta, 170 ruudin määrä ja 700 skoden paino ja graaneista puhutaan?

Kaliiperi taisi olla kuitenkin .50-70. Tuossa 50 tarkoittaa piipun reiän halkaisijaa, eli 0,5 tuumaa = 12,5 mm. 70 tarkoittaa mustan ruudin määrää graineina, eli 70 grainia = n. 4,5 grammaa.
Vuonna 1866 otettiin sotilaskäyttöön keskisytytteinen .50 U.S Government cartridge, toiselta nimeltään .50-70. Käytettävä ase oli Springfield malli 1866. Kyseinen Springfield oli kehitetty muuntamalla .58 kaliiperisesta suustaladattavasta tekemällä ”Trapdoor” lukko ja pienentämällä piipun sisähalkaisijaa. Sharps kehitti vuonna 1867 sisällissodassa käytössä olleesta 1863 mallisesta .52 kaliiperisesta aseesta samalla metodilla metallihylsyä käyttävän. Joihinkin saatettiin jättää .52 kaliiperinen piippu ja ampua sillä .50 kaliiperisia patruunoita. Armeija korvasi käytössään .50-70 kaliiperin vuonna 1873 kaliiperilla 45-70.

Kaliiperista .50-70 tuli nopeasti puhvelinmetsästäjien suosikki. Ensimmäiset yleiseen käyttöön tulleet tuolle kaliiperille pesitetyt aseet olivat Sharps New Model 1869 ja Remington No. 1 Sporting Rifle. Vuonna 1872 Sharps esitteli uuden version patruunasta. Hylsyn pituutta kasvatettiin 1 1/3 tuumasta kahteen tuumaan. Patruuna ladattiin 500 grainisella luodilla (n. 32,4 grammaa). Samana vuonna Sharps esitteli myös patruunan ”Big 50”. Sen hylsyn pituutta oli edelleen jatkettu ollen nyt 2 ½ tuumaa. Ruutia saatiin mahtumaan hylsyyn taas enemmän. Standardi lataus .50-70 patruunalle oli 70 grainia mustaa ruutia ja 425 graininen luoti. Metsästyskäytössä järkevän max. etäisyyden voisi kuvitella olevan jossain 250 jaardin etäisyydellä.
”Big 50” kaliiperilla on oma maineensa. Sen sanotaan potkaisevan nurin minkä tahansa, mihin se osuu. Nykyiset metsästyskaliiperit perustuvat eri seikkoihin ja mustaruutikin on korvattu eri lailla käyttäytyvällä savuttomalla.

[Trampas]

Kouluhistoriassa aina mainittiin, että biisonit vaan ammuttiin sukupuuton partaalle.

Nythän meillä on oikea syyllinen. - Billy Dixon did it.
Kouluhistoria olisikin ollut paljon jännempää, jos tekijät mainittaisiin nimeltä muissakin saavutuksissa, kuin pelkästään "Suurissa Saavutuksissa".

Laskin tuon ylläolevan meriittilistan kaatuneet biisonit, 202 biisonia yhdessä jutussa. Melkonen saavutus! ja Biisoni-parat.

Ihmekös tuo, että biisoneja tuotiin turvaan mm. Norjaan.

[wenona]

Joo, siitä tuli joku ohjelma televisiostakin. Ei ottanut oikein menestyäkseen sen mukaan.

[Trampas]

Juu, mä katsoin saman pätkän. Tuli siinä projektissa melkonen takapakki. Oliskohan johtunut jotenkin siitä, kun ne oli saaressa tai sentapasessa paikassa, mikä rajoitti alueen tietyn kokoiseksi. Eli ei vissiin ollut tarpeeksi sapuskaa kaikille.

Jos vielä palaan tuohon Dixonin biisonin metsästykseen, niin on se ollut melkosen hervotonta touhua. Kun ajattelee että, äijä ampuu päivässä 120 nupopäätä, niin kuka semmosesta määrästä laskee veret, nylkee ja pistää lihat pakkaseen, ennenkuin ne rupeaa pilaantumaan? Ne lihat meni sitten vissiin korpeille ja kotkille, joilla olikin sitten ruokakaappi täys viideksi vuodeksi etiäppäin. - Kuinkahan paljon Dixonin Billy menetti $$ noissa lihoissa?

[Jari Teilas]

Jos vielä palaan tuohon Dixonin biisonin metsästykseen, niin on se ollut melkosen hervotonta touhua. Kun ajattelee että, äijä ampuu päivässä 120 nupopäätä, niin kuka semmosesta määrästä laskee veret, nylkee ja pistää lihat pakkaseen, ennenkuin ne rupeaa pilaantumaan? Ne lihat meni sitten vissiin korpeille ja kotkille, joilla olikin sitten ruokakaappi täys viideksi vuodeksi etiäppäin. - Kuinkahan paljon Dixonin Billy menetti $$ noissa lihoissa? [/quote]

Usein ampujalla itsellään oli muutama kaveri apunaan, jotka hoitivat nylkemisen. Olen lukenut (Davis –Rosa ”THE WEST”), että hyväkuntoisesta vuodasta maksettiin huippukautena vähintään 2-3 dollaria, joten vuositulot hyvällä ampujalla, kuten Dixon saattoivat nousta 3000 dollariin. Kuuluisin näistä veikoista luultavasti oli Buffalo Bill cody, mutta menestyksekkäin luultavasti Billy Dixon. Muita kuuluisuuksia, jotka lahtasivat puhveleita olivat mm. Wild bill Hickok, Wyatt Earp, Mastersonin pojat sekä ”Setä Bill”, eli Willian Tilghman.

Jari

[Trampas]

No joo, kävin Wikistä ja Texasin käsikirjasta lueskelemassa lisää äijän tekemisistä. Ja kyllähän käsitys tuosta hommasta vähän selvisi.

Siis mukana on ollut kait 4 nahkuria (skinners) ja vankkureita joilla ne on rahdattu nahkurin orsille ja sieltä myyntiin kait oman puodin kautta.

Samalla vilkaisin vähän Mastersonin Battiakin, aika monipuolinen kaveri siinäkin: puhvelinmetsästäjä - peluri - lakimies - "nimismies" - urheilutoimittaja . Villissä Lännessä oli näköjään uran valinta aika helppo nakki.