Otetaanpa intiaaniharrastajat suomalaisessa kaunokirjallisuudessa. Kovin usein ei tätä populaa kirjoissa käsitellä, mutta tässä pari alkajaisiksi.
Ensin parinkymmenen vuoden takaa: Risto Karlsson Viimeiset Mohikaanit, WSOY 1987
Huumorikirja. Tässä on tainnut olla Ukkoskarhu esikuvana. Asuinpaikka ja ikä ovat hyvinkin samanlaisia, samoin kuin nimi:
Oikein hauska huumorikirja, ja kuten yltä taisi selvitä, ei intiaaniharrastus ihan täysipäisenä esiintynyt. Tästä kirjasta on muuten nähtävästi tehty näytelmäkin.Risto Karlsson, Viimeiset Mohikaanit kirjoitti:Ukkosnuoli odotti.
Sulkapäähine oli kuin värähtämätön varjo hänen päässään. Tyyni yö ei liikuttanut Kanadasta kalliilla ostorahalla hankittuja kotkansulkia. Ukkosnuoli oli kuin kasvanut kiinni vanhaan hopeapajuun Helsingin Haagan Puropuistossa. - -
Ukkosnuolen kapeat, päättäväiset kasvot oli maalattu ruskeiksi Kiwin keskiruskealla kenkävoiteella, jota hän päivällä oli ostanut Sihvosen valinnasta Etelä-Haagasta. - -
Kiviset kasvot eivät värähtäneetkään kun uninen sorsa uiskenteli Mätäojaa hopeapajun ohi kohti Pikku Huopalahtea, jonne oli alkanut kohota hienoja asuinkortteleita aivan Helsingin yliopiston patologisen laitoksen lähelle.
Hitaasti Ukkosnuoli jännitti jousen, joka oli tehty seetristä ja maksanut paljon. Teräksinen nuoli suuntautui sorsaan. - - Yössä välähti kun kiiltävä nuoli lähti vinkaisten jousesta. Se osui sorsaan. - -
Kerittyään sorsan luokseen Ukkosnuoli irrotti teräsnuolen sorsan vielä lämpimästä ruumiista ja pisti linnun hirvennahkaiseen sivulaukkuunsa, jonka hän oli teetättänyt Lapuan Laukussa omien piirustustensa mukaisesti. Tehtaalla oli ihmetelty mutta tehty laukku - -. Sitten Ukkosnuoli sijoitti teräsnuolen viineen, jota hän kantoi intiaanitapaan selässään. Hän oli joskus pitänyt sitä sivullaan mutta nuoli oli pistänyt hantä kumartuessa polvitaipeeseen ja koko taive oli turvonnut niin ettei Ukkosnuoli ollut kyennyt viikkoon työhönsä viinakauppaan. Mikään ei juuri lamauta asiakasta niin kuin viinakaupan myyjän tuskainen ilme.
Toinen on tuoreempi: Reijo Mäki, Lännen mies, Otava 2008.
Tässä yksi suomalaisista henkilöistä on mukana tekemässä itäsaksalaisia lännenleffoja 1970-luvulla ja sittemmin jatkaa inkkariharrastustaan mm. netin keskustelupalstoilla
Normaalia sujuvaa Reijo Mäkeä tämä. Ihan yhtä sekopäitä ei intianiharrastajat ole tässä kuin tuossa Karlssonissa, mutta ei se nyt varsinaisesti ole kovin mairittelevaakaan. Mielessä käy että kirjailija on saattanut tätäkin saittia lueskella taustatöitä tehdessään.Reijo Mäki Lännen mies kirjoitti:Lähimpänä palvelijanhuoneen oviaukkoa oli iso valokuvasuurennos. Kuvassa näkyi joukko intiaaniasuihin pukeutuneita ihmisiä, yksinäinen tiipii ja hiipuva nuotionpohja. Taempana levittäytyi silmänkantamattomiin aaltoilevan aavaa Villin lännen preeriaa.
Tämän kuvan yläosaan oli mustalla tussilla kirjoitettu: KESÄ 1980 PUSTALLA. KUVASSA TURUN SIOUXIT. MINÄ OLEN TOINEN VASEMMALTA.
Vilkaisin kuvaa tarkemmin. Toisena vasemmalla seiosi nuori laiha mies, jolla oli rispaantuneet nahkahousut, ylävartalo paljaana ja kädessä vanhanaikainen pitkäpiippuinen kivääri. Nuorukainen tuijotti kameraan prikulleen yhtä vakavan näköisenä kuin muutkin poseeraajat. - - Kuvassa oli neljä muutakin ihmistä ja jokainen heistä oli pukeutunut yhtä huolelliseen intiaaniasuun. Kun otosta tuijotti tarkasti, saattoi havaita että vetimet eivät olleet mistään naamiaisputiikista vuokrattua rekvisiittaa, vaan että niiden suunnitteluun ja valmistamiseen oli uhrattu vaivaa.
- -
" - - Mutta kerropas nyt siitä sun internetjutusta lisää!"
" - - kiitos suomen kielen opiskeluni ne eivät juuri ihmetelleet, kun aloin surffata tiettyjen suomalaisten harrasteryhmien sivustoilla. Se oli ikään kuin jatkoa kiinnostukselleni itse kieleen."
"Niin, ja myös näille sun inkkarijutuillesi, sillekin harrastukselle?"
" - - olin opiskellut kirjoista intiaanikulttuureja vuosikaudet. Siinä oli minun kuningasideani: yhdistin suomen kielen harrastuksen ja tasankointiaanit. - - "
Melkoinen määrä kuukausia venähtikin pelkästään ajantappamisen merkeissä. Harrastajat kun esiintyivät useimmiten chateissaan kaikenlaisilla toinen toistaan eriskummallisemmilla nimimerkeillä. - - Ensimmäinen toivonkipinä oli herännyt, kun Mensch oli eräällä suomalaisella intiaaniharrastajasaitilla törmännyt nimimerkkiin Machpiya-luta. Nimi oli heti pannut kellot kilisemään. Hän oli hetken jo luullut löytäneensä etsimänsä. Mikä oli tietysti ollut pelkkää toiveajattelua.
Mensch naurahti muistellessaan miten tämä oglalalagota-siouxien maineikkaan päällikön nimi oli laittanut hänellä kämmenet hikoamaan.
Machpiya-luta ei ollut tietenkään ollut hänen etsimänsä mies. Mutta säännöllinen viestien vaihto mielenkiintoisen nimimerkin kanssa oli ollut tärkeä harjoitus seuraavia, ja sitä seuraavia kalasteluita ajatellen. Vähitellen Mensch oli rakentanut itselleen eräänlaisen bittiavaruuden kaksoiselämän. Hänestä oli tullut nimimerkki "Wounded Knee".
- -
Tyyppi osoittautui heti vannoutuneeksi harrastajaksi, todelliseksi tasankointiaanientusiastiksi. Rote Wolke paljasti myös heti kättelyssä harrastaneensa intiaanikulttuureja aina kaukaiselta 70-luvulta sakka.
Tuleeko kellekään mieleen muita tällaisia?
Kauankohan sitäkin pitäis odotella että edes joku tajuais olla sen verran pois balanssista 
Ankeaa, niin ankeaa
Näin feministinä täytyy todeta etteivät kivat säännöt ja ärsyttävät säännöt ole tasapainossa keskenään........ 
Lisäksi näyttelijät edustavat itseään aina joten ovat tavallaan töissä koko ajan. Muusikko saanee valita itse musiikkityylinsä, huilu sit vaa hampaitten väliin, kyl se siitä lähtee 
