En tilaa Amazonilta mitään. Tämä vuosi onkin jo täynnä, joten kolme tulossa olevaa kirjaa riittävät pitkälle ensi vuoteen.
Tuosta kirjasta vielä muutama sana, vaikkei se vielä ole tullutkaan.
Mielenkiintoista hähdä mitkä ovat tämän kirjan lähteet. Veikkaanpa, että sieltä löytyy aika paljon senecojen ja muiden irokeesien suullista perimätietoa. Mutta onko se sitten huonompaa kuin amerikkalaisten kirjaama tieto? Jos lähtee siitä, että molemmat osapuolet sekä liioittelevat että vähättelevät tapahtumia miten itselleen parhaaksi näkevät, niin totuus on jossakin puolessavälissä. Barbara Alice Mann sanoo, että 5000 irokeesiä oli nääntymässä ravinnonpuutteeseen 1779 - 1780 talven aikana eli Sullivanin iskujen jälkeen. Ei hän väitä, että he
nääntyivät.
Amerikkalaiset kirjailijat kertovat, että irokeesit selvisvät pienin henkilömenetyksin, vaikka joutuivat luopumaan kylistään ja pelloistaan. No totuus on, että eipä heissä juuri henki pihissyt ankaran talven jäljiltä. Britit virittelivät omia hienoja grillejään, jos jostakin lihaa saivat, mutta irokeesit joutuivat tyytymään englantilaisten antamiin vaatimattomiin ruoka-annoksiin, jotka nekään eivät olleet ilmaisia.
Isabel Thompson Kelsay kertoo kirjassaan Joseph Brant, että lähes 4000 senecaa, cayugaa ja muuta irokeesia ahtautui Fort Niagaran ympärille, kaikki Sullivanin retkikunnan tuhoiskujen pakolaisia. Sir William Johnsonin veljenpoika Guy Johnson laski että pakolaisia oli kaikkiaan 3678. Näistä suurin osa jäi asumaan linnakkeen läheisyyteen, eikä suostunut hätistelyistä huolimatta lähtemään mualle. Ja tuo talvi oli lumisin miesmuistiin. Adoptio-senecan Mary Jemisonin mukaan lunta tuli niin paljon, että maahan kertyi noin 150 sentin korkuinen lumikerros. Siellä kahlaaminen ei ollut erityisen mukavaa, lumikolaa ei tunnettu eikä lumikengistäkään ollut kovin suurta apua. Ravinto loppui ja irokeeseja menehtyi aliravitsemuksen ja väliaikaisten asuntojensa kylmyyden seurauksena. Kun lumet sulivat niin niiden alta löytyi valtavat määrät kuolleita peuroja ja muita eläimiä, jotka kylmyys ja nälkä olivat surmanneet.
Sullivanin isku siis oli ajoittunut amerikkalaisten kannalta oikeaan ajankohtaan, jonka lopullisen tuloksen muokkasivat ilmasto-olosuhteet. Irokeesit menettivät ensin kylänsä, ja sen jälkeen voimansa kerätä massiivisia sotajoukkoja amerikkalaisia vastaan. Eivät he kuitenkaan musertuneet henkisesti, vaan tahtoivat jatkaa sotaa. Ei heitä oltu lopullisesti lyöty. Britit kuitenkin olivat saaneet sodasta tarpeekseen syksyllä 1782 ja kehoittivat myös irokeeseja heittämään taisteluhanskat kanveesiin.
