Ps. Vaikuttavaa. Tämä nainen pystyy siihen mihin vain aniharva nainen pystyy. Vanhan kessun polvet lyövät setsuuria. Aivan mieletön löytö tämä Nathalie.
https://www.youtube.com/watch?v=SSRVtlTwFs8
https://www.youtube.com/watch?v=86LSuXi5TLU
Mikä kirja menossa juuri nyt?
Minä olen 100 %.sen varma, että kysymyksessä on tämä loistava teos:
Ps. Vaikuttavaa. Tämä nainen pystyy siihen mihin vain aniharva nainen pystyy. Vanhan kessun polvet lyövät setsuuria. Aivan mieletön löytö tämä Nathalie.
https://www.youtube.com/watch?v=SSRVtlTwFs8
https://www.youtube.com/watch?v=86LSuXi5TLU
Ps. Vaikuttavaa. Tämä nainen pystyy siihen mihin vain aniharva nainen pystyy. Vanhan kessun polvet lyövät setsuuria. Aivan mieletön löytö tämä Nathalie.
https://www.youtube.com/watch?v=SSRVtlTwFs8
https://www.youtube.com/watch?v=86LSuXi5TLU
Haukka
*********************************************************Haukka kirjoitti:Minä olen 100 %.sen varma, että kysymyksessä on tämä loistava teos:
Ps. Vaikuttavaa. Tämä nainen pystyy siihen mihin vain aniharva nainen pystyy. Vanhan kessun polvet lyövät setsuuria. Aivan mieletön löytö tämä Nathalie.
https://www.youtube.com/watch?v=SSRVtlTwFs8
https://www.youtube.com/watch?v=86LSuXi5TLU
Hienoa jos pidit tästä Nathalie Cardonen upeasta laulusta ja todella Witkokin meni huonoon happeen tuosta livestä. Vaimo on alkanut jo ihmettelemään kun kuuntelen
Hasta Siemprea kolmekin kertaa joskus peräkkäin. Sanoin että uppoudun flamencon maailmaan ja katson taitavan akustisen kitaristin soittoa ja ihan vähän Nathalieta vain. Bullshittiä.
Musiikki on aina makuasia mutta tämä vain kolahti Witkolle ja aivan vahingossa törmäsin You Tubessa tähän lauluun ja ah naiseen.
Haukka Frontiersman näytti olevan loppu Adlibriksessä. Tietysti olisi tosi hyvä että saisit kirjan sillä nyt takuulla alan sitä lukemaan paloittain. Tuo toinen olisi ollut vain ajankohtana 1763-1780 minun ajatukseni mutta onhan tässäkin Point Pleasantit ym. Eckertillä on kyllä taito lumota niin kuin A Sorrow Our at Heart osoitti hyvin minulle kun pääsi alkuun.
______________
Witko Siempre
Oli isku vyön alle tuo Frintiersmenin loppuminen.
Yleisesti olen sitä mieltä, että dialogit eivät kuulu historialliseen tietokirjaan. Ne syövät uskottavuutta ja tekevät kirjan romaanimaiseksi. Eckertiä on syytetty eniten juuri hänen dialogeistaan ja fiktion ja faktan yhdystämisestä toisiinsa.
Parhaimmillaan hänen sanoillaan maalailunsa on huikeaa. En minä hänen dialogejaan kaipaa, mutta historialliseen faktaan sisältyvä fiktionaalinen maalailu tekee lukemisesta mielekkäämpää. En nyt äkkipäätä löydä nettikirjoista oikein hyviä esimerkkejä, mutta jo näistä Eckertin tunnistaa:
Greathouse iski silmää Mahomin veljeksille ja Bill Grillsille. Pohjaton pahuus leimahti eloon veljesten silmissä...Iltapäivällä, kun miehet saapuivat Baker Bottomiin ja soutivat rantaan, he tapasivat takkupartaisen miehen, jonka hampaat olivat mädäntyneet tyngät ja silmien katse välttelevä. Grills tunnisti miehen huonomaineiseksi tyypiksi, joka tunnettiin nimellä Tomlinson. Tämän seurassa oli 27 hepun kirjava, äänekäs ja siivoton joukko, josta valtaosa oli humalassa. Miehet tervehtivät Greathousea ja Mahonen veljeksiä ja huutelivat näille joviaaleja rivouksia.
Jo tästä tunnistaa Eckertin. Hän värittää historiallista tarinaa pienillä yksityiskohdilla, jotka antavat teokselle helpomman lähestymistavan. Teksti ei ole liian kuivaa, vaan Eckert elävöittää sitä erilaisilla sanallisilla maalauksilla. Äkkipäätä voisi olettaa että tuo ote on jostakin keksitystä lännenkertomuksesta, mutta ei - se on aitoa Eckertiä. Lyhyt ote oli "Frontiersmenistä" ja sen sivuilla esiintyvästä miesjoukosta, joka saa päähänsä lähteä jakamaan Ohion mingoille oikeutta valkoisen miehen malliin.
Yleisesti olen sitä mieltä, että dialogit eivät kuulu historialliseen tietokirjaan. Ne syövät uskottavuutta ja tekevät kirjan romaanimaiseksi. Eckertiä on syytetty eniten juuri hänen dialogeistaan ja fiktion ja faktan yhdystämisestä toisiinsa.
Parhaimmillaan hänen sanoillaan maalailunsa on huikeaa. En minä hänen dialogejaan kaipaa, mutta historialliseen faktaan sisältyvä fiktionaalinen maalailu tekee lukemisesta mielekkäämpää. En nyt äkkipäätä löydä nettikirjoista oikein hyviä esimerkkejä, mutta jo näistä Eckertin tunnistaa:
Greathouse iski silmää Mahomin veljeksille ja Bill Grillsille. Pohjaton pahuus leimahti eloon veljesten silmissä...Iltapäivällä, kun miehet saapuivat Baker Bottomiin ja soutivat rantaan, he tapasivat takkupartaisen miehen, jonka hampaat olivat mädäntyneet tyngät ja silmien katse välttelevä. Grills tunnisti miehen huonomaineiseksi tyypiksi, joka tunnettiin nimellä Tomlinson. Tämän seurassa oli 27 hepun kirjava, äänekäs ja siivoton joukko, josta valtaosa oli humalassa. Miehet tervehtivät Greathousea ja Mahonen veljeksiä ja huutelivat näille joviaaleja rivouksia.
Jo tästä tunnistaa Eckertin. Hän värittää historiallista tarinaa pienillä yksityiskohdilla, jotka antavat teokselle helpomman lähestymistavan. Teksti ei ole liian kuivaa, vaan Eckert elävöittää sitä erilaisilla sanallisilla maalauksilla. Äkkipäätä voisi olettaa että tuo ote on jostakin keksitystä lännenkertomuksesta, mutta ei - se on aitoa Eckertiä. Lyhyt ote oli "Frontiersmenistä" ja sen sivuilla esiintyvästä miesjoukosta, joka saa päähänsä lähteä jakamaan Ohion mingoille oikeutta valkoisen miehen malliin.
Haukka
********************************************************Haukka kirjoitti:Oli isku vyön alle tuo Frintiersmenin loppuminen.
Yleisesti olen sitä mieltä, että dialogit eivät kuulu historialliseen tietokirjaan. Ne syövät uskottavuutta ja tekevät kirjan romaanimaiseksi. Eckertiä on syytetty eniten juuri hänen dialogeistaan ja fiktion ja faktan yhdystämisestä toisiinsa.
Parhaimmillaan hänen sanoillaan maalailunsa on huikeaa. En minä hänen dialogejaan kaipaa, mutta historialliseen faktaan sisältyvä fiktionaalinen maalailu tekee lukemisesta mielekkäämpää. En nyt äkkipäätä löydä nettikirjoista oikein hyviä esimerkkejä, mutta jo näistä Eckertin tunnistaa:
Greathouse iski silmää Mahomin veljeksille ja Bill Grillsille. Pohjaton pahuus leimahti eloon veljesten silmissä...Iltapäivällä, kun miehet saapuivat Baker Bottomiin ja soutivat rantaan, he tapasivat takkupartaisen miehen, jonka hampaat olivat mädäntyneet tyngät ja silmien katse välttelevä. Grills tunnisti miehen huonomaineiseksi tyypiksi, joka tunnettiin nimellä Tomlinson. Tämän seurassa oli 27 hepun kirjava, äänekäs ja siivoton joukko, josta valtaosa oli humalassa. Miehet tervehtivät Greathousea ja Mahonen veljeksiä ja huutelivat näille joviaaleja rivouksia.
Jo tästä tunnistaa Eckertin. Hän värittää historiallista tarinaa pienillä yksityiskohdilla, jotka antavat teokselle helpomman lähestymistavan. Teksti ei ole liian kuivaa, vaan Eckert elävöittää sitä erilaisilla sanallisilla maalauksilla. Äkkipäätä voisi olettaa että tuo ote on jostakin keksitystä lännenkertomuksesta, mutta ei - se on aitoa Eckertiä. Lyhyt ote oli "Frontiersmenistä" ja sen sivuilla esiintyvästä miesjoukosta, joka saa päähänsä lähteä jakamaan Ohion mingoille oikeutta valkoisen miehen malliin.
Tuossahan esimerkissä Eckert tekee minusta realistisen kuvauksen ja samalla mielenkiintoisen. Mädäntyneet hampaan tyngät, takkuparta,siivoton ja humalainen joukko. Tätä minä kaipaan noiden aikojen ihmisissa ja kuvaamisessa, hammashygienia,humalatila, siivoton ulkonäkö ja takkuinen parta. Tälläisiä miehiä on sen ajan Amerikka ollut pullollaan ja he pystyivät kaikkiin raakuuksiin. Aikalaisten kuvaaminen on elokuvissa säälittävää, pepsodent-hymy, parta ajettu ja muutenkin siistiä vaatetta. Toki niihin tappotöihin pystyivät myös Armeijoiden upseeritkin mutta silti sanon että tuo Eckertin yhdistäminen dialogia ja todellinen fakta toisiinsa ei ole minusta huono asia vaan jaksaa pitää mielenkiinnon päällä yli 500.sivun raamatuissa.
Sitäpaitsi kaikki tapahtumat ovat faktaa ei fiktiota. Eckert sanoo aina kirjan alkuteksteissä että kirja on faktaa ei fiktiota. Muutamissa kirjoissani on myös maininta että tämä on osin fiktiota ja niissä on nuot dialogit sitten vielä yleisempiä. Minua ei haittaa historian kirjassa tuo dialogia silloin kun aihe on täysin 100% faktaa ja nämät dialogit vain antavat pientä kevennystä ja samalla hyvää kuvausta aikalaisista. Ei se silti mikään romaani ole.
_________
Witko
Kyllähän Eckertillä on myös vaikuttavat lähdekirjat aina mukana.
__________
Witko
Tässä on myös minusta kolme tosi hyvää kirjaa Eckertiltä. Faktaa ei fiktiota.
[img]http://ecx.images-amazon.com/images/I/51Ijz8KhyNL.jpg[/img
Witko pyysi jonkinlaista selontekoa:
Vapaapäivän kunniaksi laitetaan pientä väliaikatietoa kyseisestä kirjasta:
Kyllä kirjasta paljastuu Washingtonin täydellinen häikäilemättömyys ja omien sukulaistensa suosiminen irokeesien ja muiden intiaanien kustannuksella. Ykä käytti Amerikan vapaussotaa "suojaverhona" härskille tavoitteelleen anastaa intiaanien maita mahdollisimman paljon ylemmässä New Yorkissa ja Ohiossa. Tämä ahneus oli siis pohjimmainen syy vuoden 1779 Clinton-Sullivanin retkikunnan hävitysretkeen. Washington ei epäröinyt hetkeäkään määrätessään kansanmurhaan verrattavan tuhoiskun irokeesien maaseudulle. Eivät tässä senecojen tekemät verityöt painaneet, sillä britit tekivät sodassa vielä pahempaa. Suurin syy oli Ykän sukulaisten firma Ohio Company, jonka toimille Ohiossa hän halusi esteettömät puitteet varastaa irokeesien maita mielin määrin. Kun vapaussota leiskui idässä niin sen varjossa oli helppo hajottaa irokeesikylät hieman lännempänä ja ajaa liittokunta ympäri metsiä.
Tuo äskeinen on eräs niistä pointeista, josta amerikkalaiset eivät tykkää, ja mollaavat Mannin kirjan maanrakoon. Mannin mukaan Sullivanin retket aiheuttivat tuhansien sotaan osallistumattomien siviili-irokeesien kuoleman. Näistä uhreista pyritään vaikenemaan. Jotenkin minusta tuntuu, että eivät nämä senecojen suulliset lähdetiedot aivan tuulesta temmattuja ole. Mann tietää mistä kirjoittaa.
Lisäksi Mann muistuttaa, että amerikkalaiset hävisivät vapaussotansa lännessä, sillä Ohion maista suuri osa jäi edelleen intiaaneille. Näinhän Pariisin rauhassa 1783 sanottiin. Mutta Ykä ei saanut vähääkään rauhaa tämän asian vuoksi, vaan estoton maananastus eli sota Ohion intiaaneja vastaan jatkui. Irokeesit nuolivat haavajaan, mutta shawneet ja muut Ohiolaakson alkuperäiset asukkaat jatkoivat sotaa Yhdysvaltoja vastaan pitkälle seuraavalle vuosikymmenelle.
Kirjasta pidän, ainakin sen alkuvaiheista. Teksti on hieman poukkoilevaa ja joitakin hienouksia menee ohi. Kuningatar Esteri vilahtaa kirjan alussa ja joidenkin lähteiden mukaan Esterin alaisuudessa taisteli joitakin senecojen nais-sotureita. Tuo lähde on kuitenkin hieman epäselvä, ja tämä voi olla myös siirtolaisten levittämiä juttuja, joiden uskottavuus on kiistanalainen. Esterillä oli joka tapauksessa oma kylä, jonka nimi oli Sheshequin. Hänellä oli tietenkin myös oma asunto, jota kuvattiin kohtuullisen hyvin rakennetuksi. Siis todennäköisesti brittiläisten puuseppien taidonnäyte.
Vapaapäivän kunniaksi laitetaan pientä väliaikatietoa kyseisestä kirjasta:
Kyllä kirjasta paljastuu Washingtonin täydellinen häikäilemättömyys ja omien sukulaistensa suosiminen irokeesien ja muiden intiaanien kustannuksella. Ykä käytti Amerikan vapaussotaa "suojaverhona" härskille tavoitteelleen anastaa intiaanien maita mahdollisimman paljon ylemmässä New Yorkissa ja Ohiossa. Tämä ahneus oli siis pohjimmainen syy vuoden 1779 Clinton-Sullivanin retkikunnan hävitysretkeen. Washington ei epäröinyt hetkeäkään määrätessään kansanmurhaan verrattavan tuhoiskun irokeesien maaseudulle. Eivät tässä senecojen tekemät verityöt painaneet, sillä britit tekivät sodassa vielä pahempaa. Suurin syy oli Ykän sukulaisten firma Ohio Company, jonka toimille Ohiossa hän halusi esteettömät puitteet varastaa irokeesien maita mielin määrin. Kun vapaussota leiskui idässä niin sen varjossa oli helppo hajottaa irokeesikylät hieman lännempänä ja ajaa liittokunta ympäri metsiä.
Tuo äskeinen on eräs niistä pointeista, josta amerikkalaiset eivät tykkää, ja mollaavat Mannin kirjan maanrakoon. Mannin mukaan Sullivanin retket aiheuttivat tuhansien sotaan osallistumattomien siviili-irokeesien kuoleman. Näistä uhreista pyritään vaikenemaan. Jotenkin minusta tuntuu, että eivät nämä senecojen suulliset lähdetiedot aivan tuulesta temmattuja ole. Mann tietää mistä kirjoittaa.
Lisäksi Mann muistuttaa, että amerikkalaiset hävisivät vapaussotansa lännessä, sillä Ohion maista suuri osa jäi edelleen intiaaneille. Näinhän Pariisin rauhassa 1783 sanottiin. Mutta Ykä ei saanut vähääkään rauhaa tämän asian vuoksi, vaan estoton maananastus eli sota Ohion intiaaneja vastaan jatkui. Irokeesit nuolivat haavajaan, mutta shawneet ja muut Ohiolaakson alkuperäiset asukkaat jatkoivat sotaa Yhdysvaltoja vastaan pitkälle seuraavalle vuosikymmenelle.
Kirjasta pidän, ainakin sen alkuvaiheista. Teksti on hieman poukkoilevaa ja joitakin hienouksia menee ohi. Kuningatar Esteri vilahtaa kirjan alussa ja joidenkin lähteiden mukaan Esterin alaisuudessa taisteli joitakin senecojen nais-sotureita. Tuo lähde on kuitenkin hieman epäselvä, ja tämä voi olla myös siirtolaisten levittämiä juttuja, joiden uskottavuus on kiistanalainen. Esterillä oli joka tapauksessa oma kylä, jonka nimi oli Sheshequin. Hänellä oli tietenkin myös oma asunto, jota kuvattiin kohtuullisen hyvin rakennetuksi. Siis todennäköisesti brittiläisten puuseppien taidonnäyte.
Haukka
Huomasin tämän ja sanon nyt heti että tänään kun ehdein lukemaan Mannin kirjaa vähän niin on todella hyvä kirja ja kyllä se Washington sieltä hyvin löytyi.
Ei saisi sanoa meikäläinen pikaarviota kirjasta mutaman pläyksen ajan.
Tässä minusta 3.parasta Nativet ja Vallankumous kirjaa viimeiseksi ilmestyneet.
_________
Witko
Ei saisi sanoa meikäläinen pikaarviota kirjasta mutaman pläyksen ajan.
Tässä minusta 3.parasta Nativet ja Vallankumous kirjaa viimeiseksi ilmestyneet.
_________
Witko
Tuon Mannin kirjan siivin tuli mieleen taas se yksi asia. George Washginton niin ylevä ja jalo kuin olikin niin oli silti aika tyypillinen aikansa tuote. Samat ajattelu maailmat niin Intiaaneista kuin Neekereistä. Vähän tietenkin keskiverto Amerikkalaista parempi mutta ennakkoluulot olivat silti samat ja myös suhtautuminen juuri näihin Intiaaneihin ja Orjiin. Olihan miehellä ja vaimolla melkoinen määrä Plantaaseilla orjia ja Ykän kuollessa 1/2 luvattiin vapauttaa. Aivan niin se ei mennyt.
Vedän taas Lafayetten esiin sillä hänellä ei ollut manner- Ranskasta tulleena mitään ennakkkoluuloja exe Intiaaneja kohtaan ja orjuus oli hänestä myös Ranskalaisena hirveä käsite. Lafayette oli minusta aidosti kiinnostunut Oneidoista myös ihmisinä eikä pelkkänä sotilas apuna. Miksi Oneidat olisivat ottaneet nuoren Markiisin omiensa joukkoon ja antaneet vielä kunnioittavan nimen. Ehkä syy on se että jokainen osaa haistaa teeskennellyn ystävyyden ja aidon.
Tulipas siinä palopuhe taas kerran
_________
Witko
Vedän taas Lafayetten esiin sillä hänellä ei ollut manner- Ranskasta tulleena mitään ennakkkoluuloja exe Intiaaneja kohtaan ja orjuus oli hänestä myös Ranskalaisena hirveä käsite. Lafayette oli minusta aidosti kiinnostunut Oneidoista myös ihmisinä eikä pelkkänä sotilas apuna. Miksi Oneidat olisivat ottaneet nuoren Markiisin omiensa joukkoon ja antaneet vielä kunnioittavan nimen. Ehkä syy on se että jokainen osaa haistaa teeskennellyn ystävyyden ja aidon.
Tulipas siinä palopuhe taas kerran
_________
Witko
Markiisi La Fayettesta sen verran, että hän pystyi karismallaan hurmaamaan kenet hyvänsä, eikä tuominnut ihmisiä rodun perusteella. Mutta minun mielestäni oikeaa ystävyyttä ja teeskenneltyä ystävyyttä ei välttämättä ole helppo haistaa. Jotkut ovat taitavia naamioimaan todelliset tarkoituksensa ja osaavat näytellä ystävää yllättävän pitkään. Mutta lahjoja se vaatii. Fiksuin keino on selvittää itselleen voisiko joku ystäväksi haluava kuvitella hyötyvänsä minusta jotakin. Yleensähän teeskennellyn ystävyyden takaa löytyy selvä motiivi: taloudellinen tai muunlainen hyöty.
George Washington jää tässä Mannin kirjassa vähän niin kuin taustahahmoksi, joka liikuttelee amerikkalaisia armeijoita, mutta ei itse ole läsnä tapahtumissa. Mann kuvailee Ykän vaikuttimia useampaan otteeseen, ja saa kyllä minut vakuuttuneeksi, että kenraali Washington oli maannälkäinen rasisti. Muista intiaanikirjailijoista poiketen Mann tekee koko sodasta hyvin mustavalkoisen tapahtuman, jossa hyvät ovat hyviä ja pahat pahoja. Välimuotoja ei ole. Tässä tapauksessa kaikki valkoiset miehet olivat pahoja, irokeesit hyviä. Tämä kuvailu alkaa jo Cherry Valleyn verilöylystä, jossa Mann sysää pahuuden työt lähinnä Butlerin rangerien piikkiin. (On kyllä totta että myös Berlethin Bloody Mohawk liikkui osittain samoilla linjoilla. Siinä rangerit pukeutuivat intiaaneiksi ja surmasivat ja silpoivat amerikkalaisia naisia ja lapsia) Tosin Berleth kertoi myös senecojen julmuuksista.
No myöntäähän Mann kiltisti senecojen tekemän brutaalin luutnantti Boydin kidutuksen, mutta pehmentää tarinaa kertomalla samaan hengenvetoon eurooppalaisten tekemistä teloituksista. Pääosin Mann pesee jälkipyykkinä senecat lähes puhtaiksi pulmusiksi, joiden sädekehää valkoisen miehen kirjoittama vääristelty historia on yrittänyt liata.
Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen kirja. Siinä on paljon tietoa ja paljon lähteitä. Yksi asia ihmetyttää. Kun tutkii lähteitä hieman lähemmin, tekee sellaisen huomion, että Mann käyttää lähteinään myös omia aiempia kirjojaan. No en minä tuosta rokota häntä. Tämä on vastapuolen näkemys amerikkalaisten ja irokeesien välisestä sodasta, ja mahtuu hyvin kaikenkarvaisten valkoisten historioitsijoiden joukkoon.
Tämä tuli:
George Washington jää tässä Mannin kirjassa vähän niin kuin taustahahmoksi, joka liikuttelee amerikkalaisia armeijoita, mutta ei itse ole läsnä tapahtumissa. Mann kuvailee Ykän vaikuttimia useampaan otteeseen, ja saa kyllä minut vakuuttuneeksi, että kenraali Washington oli maannälkäinen rasisti. Muista intiaanikirjailijoista poiketen Mann tekee koko sodasta hyvin mustavalkoisen tapahtuman, jossa hyvät ovat hyviä ja pahat pahoja. Välimuotoja ei ole. Tässä tapauksessa kaikki valkoiset miehet olivat pahoja, irokeesit hyviä. Tämä kuvailu alkaa jo Cherry Valleyn verilöylystä, jossa Mann sysää pahuuden työt lähinnä Butlerin rangerien piikkiin. (On kyllä totta että myös Berlethin Bloody Mohawk liikkui osittain samoilla linjoilla. Siinä rangerit pukeutuivat intiaaneiksi ja surmasivat ja silpoivat amerikkalaisia naisia ja lapsia) Tosin Berleth kertoi myös senecojen julmuuksista.
No myöntäähän Mann kiltisti senecojen tekemän brutaalin luutnantti Boydin kidutuksen, mutta pehmentää tarinaa kertomalla samaan hengenvetoon eurooppalaisten tekemistä teloituksista. Pääosin Mann pesee jälkipyykkinä senecat lähes puhtaiksi pulmusiksi, joiden sädekehää valkoisen miehen kirjoittama vääristelty historia on yrittänyt liata.
Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen kirja. Siinä on paljon tietoa ja paljon lähteitä. Yksi asia ihmetyttää. Kun tutkii lähteitä hieman lähemmin, tekee sellaisen huomion, että Mann käyttää lähteinään myös omia aiempia kirjojaan. No en minä tuosta rokota häntä. Tämä on vastapuolen näkemys amerikkalaisten ja irokeesien välisestä sodasta, ja mahtuu hyvin kaikenkarvaisten valkoisten historioitsijoiden joukkoon.
Tämä tuli:
Haukka
*********************************************Haukka kirjoitti:Markiisi La Fayettesta sen verran, että hän pystyi karismallaan hurmaamaan kenet hyvänsä, eikä tuominnut ihmisiä rodun perusteella. Mutta minun mielestäni oikeaa ystävyyttä ja teeskenneltyä ystävyyttä ei välttämättä ole helppo haistaa. Jotkut ovat taitavia naamioimaan todelliset tarkoituksensa ja osaavat näytellä ystävää yllättävän pitkään. Mutta lahjoja se vaatii. Fiksuin keino on selvittää itselleen voisiko joku ystäväksi haluava kuvitella hyötyvänsä minusta jotakin. Yleensähän teeskennellyn ystävyyden takaa löytyy selvä motiivi: taloudellinen tai muunlainen hyöty.
George Washington jää tässä Mannin kirjassa vähän niin kuin taustahahmoksi, joka liikuttelee amerikkalaisia armeijoita, mutta ei itse ole läsnä tapahtumissa. Mann kuvailee Ykän vaikuttimia useampaan otteeseen, ja saa kyllä minut vakuuttuneeksi, että kenraali Washington oli maannälkäinen rasisti. Muista intiaanikirjailijoista poiketen Mann tekee koko sodasta hyvin mustavalkoisen tapahtuman, jossa hyvät ovat hyviä ja pahat pahoja. Välimuotoja ei ole. Tässä tapauksessa kaikki valkoiset miehet olivat pahoja, irokeesit hyviä. Tämä kuvailu alkaa jo Cherry Valleyn verilöylystä, jossa Mann sysää pahuuden työt lähinnä Butlerin rangerien piikkiin. (On kyllä totta että myös Berlethin Bloody Mohawk liikkui osittain samoilla linjoilla. Siinä rangerit pukeutuivat intiaaneiksi ja surmasivat ja silpoivat amerikkalaisia naisia ja lapsia) Tosin Berleth kertoi myös senecojen julmuuksista.
No myöntäähän Mann kiltisti senecojen tekemän brutaalin luutnantti Boydin kidutuksen, mutta pehmentää tarinaa kertomalla samaan hengenvetoon eurooppalaisten tekemistä teloituksista. Pääosin Mann pesee jälkipyykkinä senecat lähes puhtaiksi pulmusiksi, joiden sädekehää valkoisen miehen kirjoittama vääristelty historia on yrittänyt liata.
Kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen kirja. Siinä on paljon tietoa ja paljon lähteitä. Yksi asia ihmetyttää. Kun tutkii lähteitä hieman lähemmin, tekee sellaisen huomion, että Mann käyttää lähteinään myös omia aiempia kirjojaan. No en minä tuosta rokota häntä. Tämä on vastapuolen näkemys amerikkalaisten ja irokeesien välisestä sodasta, ja mahtuu hyvin kaikenkarvaisten valkoisten historioitsijoiden joukkoon.
Tämä tuli:
Totta puhut tuosta teeskennellystä ystävällisyydestä sillä aina on ihmisiä jotka ovat joko hyviä manipuloimaan ja samalla tietysti hyviä valehtelemaan.
Tuli pikku lukutauko mutta sen verran olen jo Mannia lukenut että tässä on valitettavasti menossä käänteinen teos, sillä ei Intiaanit kyllä mitään hyväntekijöitä olleet ja eivätkä valkoiset olleet pelkästään verilöylyjen järjestäjiä.
Intiaanit tekivät myös hyvin paljon väkivaltaista tappamista ja samoin sotivat keskenään ja mikä oli syy: Toisen Kansan maat tai sitten eri kostot jostain tapahtuneesta. Samat motiivit ajoivat myös intiaaneja kuin valkoisia.
Se on taas historian vääristelyä minusta tämä mustavalkoinen ajattelutapa.
Eivät Senecat ym. Kansat yhtään sen puhtoisempia olleet Amerikan Vallankumouksen melskeissä ja mielellään vaihdettiin nopeasti puolia aseiden ja muiden lahjojen ansiosta.
Mennään taas liikaa Dee Brownin tyyliin ja toinen puoli totuudesta jää pois.
Intiaani kirjailijalla on tässä tapauksesa hyvin subjektiivinen näkökanta.
Mielenkiintoista on tuo Washingtonin maannälkä ja rasismi tai oikeastaan aikalaisena täysin normaali näkökanta valitettavasti silloin ja jo ennen sekä myöhemmin.
Cherry Valley, Wyoming ovat pahoja tapauksia mutta kuinka paljon oli myös Intiaani raideja ja myös lasten ja naisten tappamisia. Ranskalais-Intiaanisodissa 1750-luku oli hyvin veristä aikaa Intiaanien toimesta myös.
Glenn Williamsin(en ole lukenut kuin sieltä täältä) Year of the Hangman kertoo kiihkottomannin Year of Hangman Washingtonin Irokeesisota Kampanjasta.
Lafayette oli karismaattinen ja niin paljon aikaansa edellä että tuollaiset henkilöt ovat historiassa harvinaisia. Varmasti hänellä on ollut vikansa mutta jos lukee hänestä Ranskan Vallankumouksen verisissä syövereissä niin pakko on sanoa että
mies oli rohkeuden huippu ja ei menettänyt edes päätään.
Rohkeita ihmisiä löytyy tietysti aina, mutta Lafayetten kohdalla tämä oli vain yksi lisäominaisuus.
Kun nuoret vapaaehtoiset Jenkki-pojat olivat tulossa I Maailmansotaan taistelulentäjiksi niin he antoivat turhia miettimättä laivueensa nimeksi Lafayette-laivue ja ensitöikseen tultuaan Ranskan maaperälle he kävivät Lafayetten haudalla.
150.vuotta myöhemmin tämä mies eli siltikin nuorten Jenkkien mielissä.
Paatoksen Juhlaa osa I,II ja III.
__________
Witko
Kaikkien mahdollisten kirjojen lukemisessa olen alkanut lukea nyt myös Max M. Mintzin kirja: Seeds of Empire,The American Revolutionary Conquoset of the Iroquois.
Kirja on suoraan sanottuna helmi ja myös modernin helppolukuinen mutta todella paljon tarkaa tietoa eri taisteluista,Kansoista ja Brittien sekä Patrioottien komentajista ja myös kirjoitettu siten että 232.sivua on enmmän kuin monessa normaalissa kirjoitustyylissä l. sama kuin Barbara Mannin Washington and Native War.
Oli tilaamisen arvoinen tämä kirja.Mintz näytää kirjoittavan muistakin Amerikan Vallankumouksen tapahtumista kuten Saratoga,Johnny Burgoyne ym.
_________
Witko
Kirja on suoraan sanottuna helmi ja myös modernin helppolukuinen mutta todella paljon tarkaa tietoa eri taisteluista,Kansoista ja Brittien sekä Patrioottien komentajista ja myös kirjoitettu siten että 232.sivua on enmmän kuin monessa normaalissa kirjoitustyylissä l. sama kuin Barbara Mannin Washington and Native War.
Oli tilaamisen arvoinen tämä kirja.Mintz näytää kirjoittavan muistakin Amerikan Vallankumouksen tapahtumista kuten Saratoga,Johnny Burgoyne ym.
_________
Witko
Laitan nopean mielipiteen tästä kirjasta joka on hiljattain tullut ja Haukka on jo sieltä löytänyt hyvin mielenkiintoisa detaljeita. Rupesin eilen lukemaan John Ferlingin Almost A Miraclea ja kyllä jo nyt tuntuu että kirjassa on paljon sellaista tietoa mitä ei monissa Amerikan Vallankumousta käsittelevissä kirjoissa ole tai löydy. Ei niinkään taisteluista vaan kaikista sotilaan elämästä lähtien mitä erilaisempiin sääntöihin,kuriin, leirielämään ym. tms.
Moderni kirja ja hyvä luettava minun mielestä.
__________
Witko
Moderni kirja ja hyvä luettava minun mielestä.
__________
Witko
Täytyypä kehaista tätä teosta. Jos haluaa lukea lukea vapaussodan eteläisen sotanäyttämön taisteluista, tämä on oikea kirja. Ei myöskään erityisen vaikealukuinen, milteipä päinvastoin.
Point Pleasantin taistelusta lähdetään matkaan ja mennään cherokee-sotien kautta amerikkalaisten ja brittien sodankäyntiin. Englantilaiset kontrolloivat suuria kaupenkeja, mutta maaseudulla on erilainen meininki. Täältä löytää mukavasti tietoa muun muassa britti Banastre Tarletonista, amerikkalaisista partisaanijohtajista Francis Marionista ja Thomas Sumterista, ja tietenkin kenraali Nathanael Greenestä. Nämä kaikki heput ovat he riittävän koukuttavia historiallisia henkilöitä pitämään mielenkiintoa yllä. Ja entä nämä itse taistelut sitten. Ne tuodaan hyvin esille, joten en voi valittaa kirjan sisällöstä.
Haukka
Haukka yksi syy oli miksi kehuin tätä Swisherin kirjaa oli helppo luettavuus ja selkeäkielinen ja silti hyvin paljon asiaa Etelän Näyttämöltä ja niistä takamaista juuri.
Tälläisiä moderneja kirjoja on mukava lukea ja uskon että virhe marginaalli tiedoissa on hyvin pieni. Lähteitä näyttää kyllä löytyvän.
300.sivua oleva kirja ei ole yhtään liian ohut jos se on täynnä hyvin tuotua tietoa ja päinvastaisesti saattaa 1.000 sivun raamattu olla niin puisevaa lukemista että uni tulee lukijalle ja tiedot hukkuvat sinne nevadaan.
Yksi asia Haukka minua kummastuttaa että niin legendaarinen ja kiinnostava hahmo kuin Francis"Swamp Fox" Marion on sekä Ykän jälkeen yksi tunnetuimmista hahmoista suuren yleisön edessä Amerikan Vallankumouksessa, niin Amazon tarjoaa kirjoja hänestä ikäluokkaan 7-12.vuotta.
Olemmehan me molemmat tietysti ikInuoria mutta 12.vuotias alkaa jo syömään miestä.
Tälläistä löytyy Suoketusta Amazonilla. 82.sivua jopa.
7.vuotiaasta ylöspäin
Tässä oli hyvän tuntuinen, Scott D. Aiken.Vm.2012. 384.sivua. Löytyy Adlibriksestä. 2015-tammikuun lista on tyhjä tilausten ohella. Meni mietintään koska Marionin pelkkä ulkopuoli oli täyden hampin(likainen,pitkä ja ruokoton parta ja vaateet olivat kokoelma eri Kansoistaja l. täydellinen oman polun kulkija ja sellaiset henkilöt kiinnostavat meikälälaista aina ja mukava lisä on tuo gerilla sota ja sen taktiikat hit and run.
Syvän Etelän Herramies?? ja piikki Brittien lihassa Eteläisellä näyttämöllä.
_______
Witko
Tälläisiä moderneja kirjoja on mukava lukea ja uskon että virhe marginaalli tiedoissa on hyvin pieni. Lähteitä näyttää kyllä löytyvän.
300.sivua oleva kirja ei ole yhtään liian ohut jos se on täynnä hyvin tuotua tietoa ja päinvastaisesti saattaa 1.000 sivun raamattu olla niin puisevaa lukemista että uni tulee lukijalle ja tiedot hukkuvat sinne nevadaan.
Yksi asia Haukka minua kummastuttaa että niin legendaarinen ja kiinnostava hahmo kuin Francis"Swamp Fox" Marion on sekä Ykän jälkeen yksi tunnetuimmista hahmoista suuren yleisön edessä Amerikan Vallankumouksessa, niin Amazon tarjoaa kirjoja hänestä ikäluokkaan 7-12.vuotta.
Olemmehan me molemmat tietysti ikInuoria mutta 12.vuotias alkaa jo syömään miestä.
Tälläistä löytyy Suoketusta Amazonilla. 82.sivua jopa.
7.vuotiaasta ylöspäin
Tässä oli hyvän tuntuinen, Scott D. Aiken.Vm.2012. 384.sivua. Löytyy Adlibriksestä. 2015-tammikuun lista on tyhjä tilausten ohella. Meni mietintään koska Marionin pelkkä ulkopuoli oli täyden hampin(likainen,pitkä ja ruokoton parta ja vaateet olivat kokoelma eri Kansoistaja l. täydellinen oman polun kulkija ja sellaiset henkilöt kiinnostavat meikälälaista aina ja mukava lisä on tuo gerilla sota ja sen taktiikat hit and run.
Syvän Etelän Herramies?? ja piikki Brittien lihassa Eteläisellä näyttämöllä.
_______
Witko
Varmaankin Francis "Swamp Fox" Marionin suosio juontaa niistä pienistä kirjasista ja runoista, joita alettiin tehdä hyvin pian hänen kuolemansa jälkeen. Hän sai osakseen lukijoiden kiinnostuksen kun sen sijaan Gates, Greene ja Sumter painuivat lähes unholaan. Miksi näin käy aina jollekulle, se on arvoitus. Ehkä suoketussa oli vain enemmän potentiaalia kuin muissa, tai sitten kaikki oli vain sattumaa. Francis Marion oli suosittu hahmo myös 1900-luvulla, ja The Patriot-elokuva vain lisää legendan suuruutta.
Siis voi olla hyväkin kirja tuo aikuisille tarkoitettu. Mutta ovat muutkin sankarit päätyneet lastenkirjoiksi. Esimerkiksi tämä pieni, mutta pippurinen herrasmies kaukaa Puolan aroilta:
[/img]
Siis voi olla hyväkin kirja tuo aikuisille tarkoitettu. Mutta ovat muutkin sankarit päätyneet lastenkirjoiksi. Esimerkiksi tämä pieni, mutta pippurinen herrasmies kaukaa Puolan aroilta:
[/img]
Haukka