Mikä kirja menossa juuri nyt?

[Haukka]

Eivätkä he olleet Pohjois-Amerikan mantereen ainoita julmureita.

Eivät toki, ja tuskin numicien muinainen kulttuuri erityisemmin keskittyi raiskauksiin ja ryöstelyyn, joten jatkuva sota ja väkivalta lienevät comanchien tekemisten taustalla. Irokeesien kannibalismi esim. vaikuttaa syntyneen vasta 1300-luvun lopulla jatkuvien verikostojen ja intraetnisten sotien kautta.

Lenapet muuten vastustivat tiukasti orjuutta ainakin 1700-luvun puolivälin jälkeen, ja 170 kutsuntahaarukkaan sopivaa Kansasin lenapea 200:sta ilmoittautui vapaaehtoisena taistelemaan etelävaltoja vastaan. Millään muulla etnisella ryhmällä ei tiettävästi ollut tällaista edustusta.

Joskus, jos mielenkiinto säilyy, aion vielä perehtyä näiden julmuuksien alkulähteisiin. Kuka teki ja mitä ja milloin? Muistini mukaan eurooppalaisten siirtokuntien ylväät edustajat eivät käyttäytyneet erityisen sivistyneesti saapuessaan uudelle mantereelle. Ruotsalaisten ja suomalaisten käytöksestä en juurikaan löydä moitittavaa, mutta espanjalaiset, britit ja hollantilaiset olivat julmaa väkeä. Heidän raakuuksistaan Amerikan alkuperäisväestöä kohtaan löytyy satoja esimerkkejä ja lyhyesti voikin vain todeta, että H Ä V E T K Ä Ä! Hollantilaisista oli äärimmäisen leppoisaa pelata jalkopalloa katkottujen lenapien päillä eivätkä espanjalaisten ja brittienkään touhut siedä päivänvaloa. Ranskalaiset kohtelivat intiaaneja sentään jonkin verran paremmin vaikka hekään eivät ansaitse käytöksestään humaanisuusmitalia.

Nuo Tienpään mainitsemat lenapet ovat jättäneet kirjallisuudessa hyvän maun itsestään, vaikka irokeesit haukkuivatkin näitä vaivaisiksi akoiksi. Lenapeilla oli oma rykmenttinsä Kansasissa etelävaltoja vastaan ja vaikka lenapet (tai miten vain delawaret) olivat usein siellä missä tapahtui, he eivät olleet erityisen raakoja vaan enemmänkin humaaneja intiaaneja. jotka olosuhteiden pakosta joutuivat mukaan moniin sotiin ja kahnauksiin.

Black Beaver, ehkä tunnetuin tasankojen delaware

[T Tienpää]

Beaver oli hieno mies, ja olen pitkään ihmetellyt miksei kukaan ole kirjoittanut herrasta kunnon bioa, joku parinkymmenen sivun artikkeli löytyy vain.

Idän intiaanit Mississippin länsipuolella on pitkään ollut yksi suurimpia mielenkiintoni kohteita, ja tässä kannattaa huomioida että osa itse asiassa muutti länteen lähes samoihin aikoihin kuin ratsastava biisoninmetsästyskulttuuri oli vasta kehittymässä, esim. kickapoita jo 1760-luvulla, jonkin verran lenapeja sekä shawniita vapaussodan jälkeen, samoin etelässä monet pienet kansat muuttivat Espanjan puolelle Ranskan luovuttua Suuren ranskalais-intiaanisodan jälkeen siirtomaapyrkimyksistä.

Väkivaltakirjojakin on tullut useita luettua, lisäksi arkeologiassa tulee tietysti paljon muinaisesta sodankäynnistä ja kulttuuritavoista, mm. skalpeeraus vaikkuttaa syntyneen Kentuckyn seudulla noin 2500-3000 vuotta sitten, eli samaan aikaan kuin intiaanit alkoivat keskittyä yhä enemmän pienviljelyyn ja pysyttelemään paikoillaan. Tuolta tapa etenee vuosisatojen kuluessa Ohio ja Missouri-jokia ylös jne.
Kaliforniassa taas vaikuttaa siltä että parituhatta vuotta sitten uusien penutian kansojen myötä ilmestyi myös päänahan ottaminen, useat hokan-ryhmän kansat eivät koskaan tapaa omaksuneet, mutta muinaiset yukit ottivat koko pään voitonmerkiksi jo ennen penutianien mukanaan tuomia tapoja.

Aika raskaita kirjoja nämä ovat, eivät todellakaan mitä lukunautintoja, enkä voi niitä suositella muutoin kuin yksityiskohtaisen tiedon tarpeeseen. Tässä pari aiheeseen keskittyvää:




Keskimmäinen on luettavimmassa muodossa, ensimmäinen varsinkin puuduttava, mutta toki perusteellinen.

[Witko]

Eivätkä he olleet Pohjois-Amerikan mantereen ainoita julmureita.

Eivät toki, ja tuskin numicien muinainen kulttuuri erityisemmin keskittyi raiskauksiin ja ryöstelyyn, joten jatkuva sota ja väkivalta lienevät comanchien tekemisten taustalla. Irokeesien kannibalismi esim. vaikuttaa syntyneen vasta 1300-luvun lopulla jatkuvien verikostojen ja intraetnisten sotien kautta.

Lenapet muuten vastustivat tiukasti orjuutta ainakin 1700-luvun puolivälin jälkeen, ja 170 kutsuntahaarukkaan sopivaa Kansasin lenapea 200:sta ilmoittautui vapaaehtoisena taistelemaan etelävaltoja vastaan. Millään muulla etnisella ryhmällä ei tiettävästi ollut tällaista edustusta.

**************************************************************
Delawaret olivat yksi % suurimmista Kansoista jotka osallistuivat Unionin puolelle Sisällissodassa. Creekit olivat toinen Kansa jossa oli paljon Unionin puolella mutta osa oli Etelän puolella kuten Cherokeet jakautuivat samoin Konfederaation ja Unionin joukkoihin. Tuli mieleen yksi lannistumaton Kansa myös joka ei kannattanut myöskään orjuutta vaan pakenevat mustat saivat turvapaikan alueelta johon ei valkoinen mies mennyt mielellään Evergladesin suo-alueet ja tietysti Seminolet.

Tämä heppu voi näytää joidenkin silmiin koomiselta sedältä traditionaalisessa asussaan mutta piinkova gerilla Alachua Seminole Päällikkö Billy Bowlegs joka osallistui II ja III Seminole-sotaan.Kuva otettu huikeat v.1852.


Witko

[Haukka]

Yhdysvaltain sisällissodassa Unionilla oli kivenkovat intiaanien kodinturvajoukot, joita johti itseoikeutetusti delaware-scouttina kunnostautunut Fall Leaf. Siis tarkalleen ottaen Secold Kansas Indian Homeguard, jossa ratsasti 86 aseistettua intiaania. Fall Leaf värväsi alaisensa kesäkuussa 1862 Kansasin Big Creekissä ja Five Mile Creekissä. Värvättyjen ikä vaihteli 17 - 42 ikävuoden välillä. Itse asiassa he eivät olleet kaikki delawareja, vaan joukosta löytyi myös kickapoita, osageja, shawneita ja senecoja. Olipa joukossa vielä muutama niin sanottu "sivistynytkin" intiaani (five civilized tribes)

Tieto kirjasta "Between...", jota itsekin olen joskus harkinnut kirjahyllyyni. Toistaiseksi ostos on tekemättä

[Haukka]

Korjaan oman kömmähdykseni. Toiseen Kansasin intiaanien kodinturvarykmenttiin kuului tietenkin useita komppanioita ja delaware Fall Leaf johti komppaniaa D. Eivätköhän nuo kyseisen komppanian säänpuremat heput olleet kaikki delawareja. Käsittääkseni senecoilla, shawneilla ja kickapoilla oli omat komppaniansa ja osageilla ja cherokeilla jopa kaksi komppaniaa per heimo. Tietenkin Unionin joukoissa palveli myös creekejä ja seminoleja (kuten Witko taisi sanoa), mutta he olivat Ensimmäisessä rykmentissä. Myös vastapuolella eli Etelävaltioilla oli riveissään seminoleja, creekejä ynnä muita sivistyneitä heimoja, joten heikäläiset jakaantuivat molemmin puolin rintamaa. Cherokeita taisi olla tässä sodassa enemmän kuin muita heimoja, mutta varma en tuosta ole.

Tämä sisällissota on jäänyt minulta hieman väliin, joten en ole tarkoin perillä sen miesvahvuuksista enkä tappioista. Muistan sodan ajalta tuon tonkawiin kohdistuneen verilöylyn, mutta syyt siihen ovat hakusessa - ainakin minulta. Tonkawien kannibalismiin en tahdo uskoa eikä se ainakaan minun silmissäni tunnu todennäköisemmältä syyltä tuohon valitettavaan tapahtumaan.

Hieman myöhemmän ajan tonkawia itseään sivistyneemmässä seurassa

[Witko]

Yhdysvaltain sisällissodassa Unionilla oli kivenkovat intiaanien kodinturvajoukot, joita johti itseoikeutetusti delaware-scouttina kunnostautunut Fall Leaf. Siis tarkalleen ottaen Secold Kansas Indian Homeguard, jossa ratsasti 86 aseistettua intiaania. Fall Leaf värväsi alaisensa kesäkuussa 1862 Kansasin Big Creekissä ja Five Mile Creekissä. Värvättyjen ikä vaihteli 17 - 42 ikävuoden välillä. Itse asiassa he eivät olleet kaikki delawareja, vaan joukosta löytyi myös kickapoita, osageja, shawneita ja senecoja. Olipa joukossa vielä muutama niin sanottu "sivistynytkin" intiaani (five civilized tribes)

Tieto kirjasta "Between...", jota itsekin olen joskus harkinnut kirjahyllyyni. Toistaiseksi ostos on tekemättä

*******************************************************************

Haukka ei löydy tällä haavaa tuota Laurence M. Hauptmanin kirjaa Between Two Fires,American Indians In the Civil War Adlibriksestä vain Amazonista löysin tämän kirjan .Olisin tilannut nyt tuon kirjan jos vain Adlibriksestä löytyisi.Tämän aiheinen kirja minulla on Thom Hatchin The Blue,The Grey & The Red. Tämä on vain silti intiaanitaisteluista Sisällissodan ajalta ei Intiaanien osallistumisista Sisällissodassa jota taas saisi tuosta Hauptmanin kirjasta Between Two Fires........Koitin aika monta hakunimeä mutta antoi Hauptmanin muita kirjoja Adlibriksestä.Kokeile onko sinulla parempi tuuri/taito.Jos vain löydät niin sitten Witko-setä tilaa.................Aihepiirejä on aina hyvä laajentaa tuohonkin suuntaan exe.

Tämä oli pakko tilata vielä Texasin Rangereista koska jo esiluvussa oli mielenkiintoista tarinaa ja Walter Prescott Webbin kirja The Texas Rangers löytyi Adlibriksestä ja tilaukseen lähti juuri nyt.608 sivua luettavaa.

Hatchin Tomppa kiilasi eteen.Se on jo.


Tämän siis tilasin juuri Adlibriksestä ja hintakin oli sopiva.


Witko

[T Tienpää]

Hauptmannin kirja on tietysti aika pakollinen hankinta mikäli kiinnostusta intiaanien osuudesta sisällissodasta omaa, tuo lenape/delaware-kappale on parasta osaa, ottawa-tarkka-ampujat on myös jäänyt mieleen, ja jotain tuscaroraa ja pamunkeyta sieltä löytyy myös. Hallituksen kiittämättömyys intiaanitaistelijoita kohtaan jätti erittäin pahan maun, itse kirjassa ei mitään vikaa.

Dust Bowlissa siis käytiin useamman kappaleen voimin myös erityisesti intiaaniterritoriossa käytyjä taisteluja läpi, tonkawa-verilöyly jostain syystä ei mahtunut mukaan. Ei nyt pelkkää civil waria, mutta tämä oli kyllä omaan makuuni:

https://books.google.fi/books?id=Opsdbc ... navlinks_s

[Witko]

Katselin tuossa kun viimeistä työtuntia poltellaan pois muutamia Adlibriksen kirjoja Intiaanit Sisällisisodassa mutta ei löytynyt Laurence Hauptmanin tasoista Between Two Fires.............................

Tässä näitä Adlibriksen tarjouksia.Annie Heloise Abelin 416.sivuinen kirja.Taitaa vain mennä enemmän Creekien ja Cherokeiden piikkiin.


Andrew Masichin ja Lounaisalueet ovat kyseessä.Sivuja 464.sivua


Toinen iloinen täti kirjailijana myös. Mary Jane Warde ja Intiaani Territorio kyseessä Sisällissodan jaloissa.Sivuja 440.


Witko

[Haukka]

Äsken tuli tekstiviesti postista, että joku kirjalähetys on saapunut. Ehdin jo ajaa auton talliin, joten jää huomiseksi. Tuota Between Two Firesiä ei tosiaan saanut Adlibrikselta, joten sen vuoksi se on jäänyt aikoinaan tilaamatta. Mutta delawareista kertovan luvun pääsee lukemaan netin kauttakin ja se lienee kirjan mielenkiintoisinta antia. Noista muista samantyylisistä kirjoista ei juuri mikään houkuttele ostoksille. Loppuvuodeksi kertyi useita tilauksia, joten nyt pieni hengähdystauko on paikallaan. Tulossa on yli tuhat sivua luettavaa, joten niillä pitäisi pärjäillä pitkälle ensi vuoteen.

[Haukka]

Tuo tuli. Ja Työviikko tuli täyteen jo klo 11,00 joten ajelin postin kautta. Tästä opuksesta löytyy tarinaa toinen toista kovemmista intiaanitaistelijoista ja heidän kohtaloistaan. Löytyy myös artikkeli legendaarisesta rangerista, jolla oli George Washington-niminen hurtta. Vuonna 1855 kaksikko sai vieraakseen comanchen, joka ei suinkaan tullut toivottamaan hyvää päivänjatkoa. Hurtta vaistosi vieraan aikeet ja kävi muitta mutkitta tulijan kimppuun. Comanche oli hätää kärsimässä kun George Washington puri häntä ja yritti repiä nuolikoteloa hänen selästään. Intiaani ei kuitenkaan jäänyt neuvottomaksi, vaan sivalsi keihäällään kaikin voimin Washingtonia kylkeen. Koira valitti hiljaa ja lyyhistyi erään jo aiemmin syntyneen ruumiin vierelle. Comanche tuijotti katoavan hetken kuolevaa koiraa ja sen tuolissa istuvaa isäntää, mutta poistui sitten ääneti ulos.

Aikaisemmassa taistelussa haavoittunut rangeri istui hiljaa paikoillaan uskomatta, että hän oli yhä hengissä. Intiaani ei ollut tiennyt miten heikossa hapessa hän oli. Mies käsitti , että aina uskollinen George Washington oli pelastanut hänen henkensä, mutta menehtynyt itse.

Kun vähän selailin tämän kyseisen rangerin elämänvaiheita huomasin myös, että hän surmasi sen hiljattain mainitun jättikokoisen waco-soturi Big Footin ja kantoi wacon suuret mokkasiinit ystävälleen "Bigfoot" Wallacelle.

Kirja on kirjoitettu kai joskus kauan sitten, joten kirjoitustyyli ei ole tätä päivää. Myöskin hakemisto puuttuu, mutta sisältö vaikuttaa jokseenkin mehevältä. Älyttömästi tietoa jokseenkin tuntemattomista tapahtumista.

[T Tienpää]

Witko

Tuossa komeileekin monta tuttua naamavärkkiä, kruununa itseoikeutetusti oikean yläkulman George Washington.

Aloitin itse tämän uuden biisonikirjan, Cunfer tiivistää aika mukavasti omassa kappaleessaan viimeisen neljännesvuosidasan kumuloituneen tiedon biisoninkulttuurin noususta ja romahduksesta. Vanha hippi, Dan Flores, onnistuu mielestäni myös hyvin, ja tämäkin kirja pitäisi pakottaa luettavaksi muutamille -60-70-lukujen huuruissa edelleen porskuttaville intiaanitutkijoille:

[Witko]

Sehän on meidän legendaarinen Caddo George tuttavallisesti. Melkoinen epeili on mies ollut ja luin äijästä joskus aikoja sitten Wilbur Stuertevant Nyen kirjasta joka on hyvä yleisteos ja muutamia valokuva mokia lukuunottamatta hyvää luettavaa.Ceorge-setä oli melkoinen tarinankertoja ja oli muistaakseni tappanut isänsä tai jonkun muun läheisen kirveellä.



Tässä Maahisten Kiistaton Kunkku George-setä aka Caddo Chief



Sama pätee minullakin kirjojen suhteen kuin Haukallakin.Nyt on kyllä tullut niin paljon kirjoja tänä syksynä ostettua että pakko pistää pikku stoppi sillä luettavaa on jäätävän paljon ja vanhat päälle.Tuota Texasin historiaakin on tullut vanhojen päälle 10. uutta kirjaa kahden kuukauden sisään. Tuo Haukan mainita vanhanaikaisesta kirjoitus tyylistä pitää paikkansa koska kirja on julkaistu jo ensi kerran 1800-luvulla Anderw Stowellilta.
Ai niin vaikka kirjoitellaan Joulunakin niin Witko-setä toivottaa HYVÄÄ JOULUA KOKO POPPOOOLLE!

Witko

[T Tienpää]

When the Wolf Came meni tarkastelun pohjalta hankintalistalle, ehkäpä keväällä yhdessä hieman alkuperäisestä julkaisupäivästään myöhästyneen Glenn Williamsin kirjan kanssa. Parasta pitää vain jaksaa odottaa, varmasti tulee maaliskuussa!
Kiitokset Witkolle muuten tuosta Wolf Came-kirjasta, itseltä mennyt täysin ohi.

Williamsin-setä toivottaa Dunmoren kera Joulua kinkereille:

[Haukka]

Ei Eipä Tienpää aivan turhaan näyttänyt vihreää valoa ylläolevalle kirjalle:

Vaikuttaa nimittäin e r i t t ä i n hyvältä. Voisi jopa sanoa, että paremmalta kuin Between Two Fires. Vasta nyt pääsin siihen käsiksi, edellisessä katselmuksessa innostuin laittamaan väärän nimen, enkä saanut vastineeksi mitään.

Ja koska joulu on ovella myös Haukka-setä toivottaa leppoisia jouluja kaikille kinkerien lukijoille juuri postista haetun kirjan kera. Ja kaikille epäilijöille voin sanoa, että kysymyksessä ei ole Tew Willer-albumi, vaikka päälikansi siihen suuntaan vivahtaakin

[T Tienpää]

Hylkäsin ensin itsekkin Wolf Came-kirjan katsottuani jostain syystä ettei siellä ollut referaatteja vaan tuollainen essee aiheen kirjallisuudesta, pelkän tuollaisen sisältävistä on huonoja kokemuksia, vaikuttaa usein siltä että tuohon tyytyvät eivät ole itse kyseistä materiaalia lainkaan lukeneet. Onneksi tuli katsottua tarkemmin.